Photofeed | February

28.2.2018

Oonko ainut, kenestä tuntuu että helmikuu vain hujahti ohi? Ollaan ainakin täällä Keski-Suomessa saatu nauttia aivan upeista aurinkoisista pakkaspäivistä ja mä ainakin toivoisin, että näitä riittäisi vielä paljon!♡ Musta tuntuu, että helmikuun aikana löysin taas vähän omaa tyyliäni blogin ja Instagramin suhteen. Instagramini on täyttynyt vaaleista sävyistä, kukista & vaaleanpunaisesta.♡ Uskon, että tuutte kevään aikana näkemään varsinkin kukka kuvia paljon molempien puolella. Rakastan kukkia ja nyt kevään aikana niitä tulee ostettua aika paljon kotiin piristämään! Toivottavasti ette tule kyllästymään, heh. Mitä kaikkea teidän helmikuuhun mahtui? Mikä näistä kuvista on sun lemppari?
Mun juttuja pääset seurailemaan Instagramissa nimellä Katjavaa
Ihanaa keskiviikkoa!

Kysymyksiä bloggaamisesta

24.2.2018

Huh. Kerkesin vihdoin istua koneelle ja kirjoittamaan teille postausta. Viime päivät on ollut hirveää hulinaa, kun olen ollut täällä iskän luona tekemässä remonttia. En ole edes ehtinyt nauttia noista upeista aurinkoisista päivistä, muuten kuin nauttimalla ikkunasta tulvivan auringon valon määrästä. Tänään on pieni tauko remontista, joten tänään aion mennä myös ulkoilemaan! Nyt kuitenkin vielä hetki menee tässä sisällä tämän postauksen parissa. Törmäsin Lindan blogissa tällaiseen haasteeseen ja se vaikutti niin kivalta, että aion sen nyt toteuttaa! Super ihanaa lauantaita!♡

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Muistan lukeneeni blogeja ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että päätin kokeilla! Tällä tiellä ollaan edelleen 9 vuoden jälkeen!

2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
- Edellisessä vastasinkin - eli yhdeksän vuotta. Perustin ensimmäisen blogini vuonna 2009.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe ym.?
- Lifestyle. En halua enkä edes osaisi kaventaa blogini aihetta esimerkiksi pelkkään kauneuteen. Tykkään kirjoitella erilaisista asioista, jotka mua inspiroi.

4. Kuinka usein päivität blogiasi?
- Postaus tulee ulos yleensä joka toinen päivä! :)

5. Kummat ensin, kuvat vai teksti?
- Riippuu todella paljon postauksesta. Esim. tähän postaukseen tulee ensin teksti ja sitten kuvat, mutta tuotearvostelu-postauksiin tai asukuva-postauksiin tulee ensin kuvat.

6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?
- Välillä ideoita tulee mieleen ihan yhtäkkiä vaikka suihkussa. Joskus saan ideoita Pinterestistä tai toisista blogeista kuten tähän postaukseen!

7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
- Aika paljon kirjoittelen vuorokauden aikaan katsomatta, mutta tunnen itseni ehkä hieman inspiroituneemmaksi aamulla tai päivällä.

8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
- Päivittäin! Jos en ehdi kirjoittaa postausta tai ottaa kuvia niin vastailen vähintään kommentteihin!

9. Luetko muiden blogeja? Minkätyylisiä?
- Luen. Tykkään seurailla myös lifestyle-blogeja. Tykkään blogeista, joiden aiheet inspiroi, joissa on tyylikäs ulkoasu ja upeat kuvat!

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
- Edellä vähän jo mainitsinkin. Mutta ensimmäisenä ehkä kiinnitän huomion ulkoasuun ja kuviin. Niiden lisäksi, jos blogista löytyy mielenkiintoisia ja inspiroivia aiheita niin klikkaan itseni lukijaksi!

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
- Lukijoiden kanssa vuorovaikuttaminen, inspiroitumisen tunne ja itsensä toteuttaminen.

12. Entä kolme huonointa asiaa?
- Ennakkoluulot bloggaajia kohtaan, se että arvostellaan bloggaajaa vain blogin perusteella ja toisinaan inspiraatio-pula.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, eli vastaatko mielelläsi esimerkiksi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
- Olen! On ihan parasta kun näkee, että joku on kommentoinut ja vastaan aina kaikkiin kommentteihin!♡

14. Onko blogillasi muita somekanavia, kuten Instagramia tai Facebooksivuja?
- On! Instagram on Katjavaa ja Facebook-sivut löydät täältä!

15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
- Multa löytyy luonnoksista aina postauksia ja osa näkee tuskin koskaan päivänvaloa. En myöskään oikeastaan koskaan julkaise postauksia heti vaan yleensä aina ajastan ne. Toki poikkeuksia on!

16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi, vai pyritkö pitämään blogisi mahdollisimman omana tietonasi?
- Bloggaan aika avoimesti ja varmaan suurin osa tutuista & sukulaisista tietää, että bloggaan. On tää ollut kuitenkin aika pitkään jo mun harrastus. Ja miksi omaa intohimoaan pitäisi piilotella?

17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?
- Mulla on toisinaan yhteistöitä. Ilmoitan niistä kuitenkin aina!

18. Mikä tarina on blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?
- Blogini nimi on oma nimeni! Mulla on ollut ennen erilaisia blogin nimiä, mutta tää tuntuu vaan niin eniten omalta. Tämä ehkä hukkuu massaan, mutta ainakin voin seisoa täysin tämän nimen takana.

19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos, niin miten?
- Ainahan tässä hommassa voi kehittyä. En osaa oikein sanoa, mikä olisi tällä hetkellä sellainen yksittäinen juttu missä haluan kehittyä. Jotenkin olen taas löytänyt sen oman tyylini tässä hommassa. Hetken aikaa tuntui, että se oma tyylini tehdä tätä katosi, mutta nyt tuntuu että olen löytänyt sen taas!

20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?
- Panosta ulkoasuun ja kuviin. Se on se ensimmäinen asia mihin uusi vierailija kiinnittää huomiota. Kirjoita aiheista, joista itse pidät ja jotka sua inspiroi. Jos yrität kirjoittaa aiheista ns. "väkisin" se näkyy tekstin laadussa. Älä ota alussa liikaa stressiä siitä onko sun blogi tarpeeksi hyvä. Me kaikki ollaan aloitettu jostain ja tässä hommassa kehittyy koko ajan!♡

Instagram stories lately

22.2.2018

 1   Käytiin tosiaan siellä Häämessuilla!  2  Ystävänpäivän aamupala♡  Tän vuoden ensimmäiset luistelut  Pidettiin tytsyjen kanssa viini- & juustoilta♡

 4  Meidän tyttöjen illassa oli mukana myös tämmöinen pieni karvainen kaveri  Käytiin kavereiden kanssa syömässä yhden kaverin synttäreiden kunniaksi. Vitsi toi lohi oli hyvää... Taas syömässä, heh! Ystävänpäivänä käytiin taas vähän syömässä ja kuuntelemassa Mikko Harjua!♡  Tämä fiilis!
 8  Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka vetää hyvin usein päälle tutun ja turvallisen all black asun. Nyt oon kuitenkin tosi paljon innostunut vaaleemmista väreistä pukeutumisessa!  Olin kaverin luona pitkästä aikaa yötä ja pelailtiin illalla vähän korttia. Tykkääkö muut pelailla korttia?

Mua pääset seuraamaan Instagramissa nimellä Katjavaa

Häämessuilla

20.2.2018

Käytiin viime viikon lauantaina Häämessuilla. Kaverillani on suunnitelmissa juhlia häitä 2020, päivää ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta käytiin silti messuilta hakemassa vähän inspiraatiota. Oli kyllä tosi kiva päivä. Oli kivaa kierrellä siellä ja oli ihanaa katsoa näytöksiä, joissa esiteltiin mm. morsiuspukuja. Oli ihanaa ihastella kauniita mekkoja. Kun ensin messuille mentiin, hämmästeltiin että ompas pieni alue näillä messuilla. Kummasti saatiin silti vietettyä siellä kolme tuntia! Näiltä messuilta saatte nyt nauttia mun puhelinkuva-kollaaseja. Mun ajatukset ei ollut lähtiessäni vissiin ihan kasassa, koska unohdin kotiin rahapussin (ja ajokortin!) ja kameran...  Tuossa alla on vielä pieni pätkä videota messuilta!
  




Onko joku teistä käynyt kyseisillä messuilla?

Yksinäisyys

18.2.2018

Introvertti-luonne ja yksinasuminen takaa kyllä sen että tuntee itsensä toisinaan yksinäiseksi. Ei ole välttämättä moneen päivään ketään kenen kanssa jutella. Mä kyllä rakastan omaa rauhaakin todella paljon, mutta välillä on vaan sellaisia hetkiä ja päiviä, kun haluaisi vain käpertyä peiton alle ja nukkua koko päivän, koska ei ole mitään suunnitelmia. Jos suunnitelmissa on kavereiden tai perheenjäsenten näkemistä, saattaa se olla mun koko viikon kohokohta. Mä oon just sellainen ihminen, joka ei halua "tuputtaa" omaa seuraansa muille. Siksipä en oikeastaan koskaan kysy kavereilta nähdäänkö tai voinko tulla teille. Yleensä odotan vaan kutsua.

Tätäkin asiaa ollaan käsitelty terapiassa, mun täytyisi harjoitella just sitä kysymistä, että nähdäänkö tai ihan vaan vaikka soittaa kuulumisia. Se vaan tuntuu mulle niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Mieluummin mökötän yksin kotona kuin tarttuisin siihen luuriin ja kysyisin seuraa tai edes soittaisin  höpötelläkseni kuulumisia jollekin. Jotenkin sitä aina vaan ajattelee, kun muilla on perheet tai poikaystävät, ettei halua häiritä heidän elämää.
Eli voin siis syyttää ihan myös itseäni tästä yksinäisyydestä. Omin teon voisin siihen vaikuttaa, mutta se vaatii harjoittelua. Käytän paljon Snapchattiä ja lähetän kavereille päivittäin höpöttelyvideoita - se on mun mielestä paljon helpompaa kuin se soittaminen.

Olen myös miettinyt sitä, että olisi kivaa tutustua uusiin tyyppeihin. Suurin osa mun kavereista on muuttanut täältä pois opiskelujen perässä. Välillä mua ottaa päähän tää mun ujous & introverttius. Olisimpa semmoinen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut niin osaisin ehkä paremmin tutustuakin ihmisiin. Tästä oon ehkä päässyt jo vähän onneksi yli. Jos mietin tilannetta muutama vuosi takaperin - en olisi uskaltanut lähteä blogitapahtumiinkaan yksin. Nykyään yritän uhrata introverttiutta ja viime syksynäkin lähdin blogimiittiin, josta en tuntenut ennalta ketään - paitsi blogin kautta. Selvisin hienosti ja oon super ylpeä itsestäni. Muutenkin oon alkanut tehdä asioita yksin. Oon käynyt parilla keikalla yksin ja kävin Helsingin reissussakin yksin. Yleensä olen näihin kysynyt seuraa, mutta kavereilla on ollu just sillon jotain muuta menoa. Oon vaan ajatellut, että oma seura on pakko hyödyntää ja että en aio esim. jättää tätä reissua tai keikkaa väliin, koska en saanut seuraa. Mä selviän siitä yksinkin.

Tarinoita Instagram kuvien takaa

16.2.2018

Tänään halusin tulla jakamaan teidän kanssa vähän tarinoita mun Instagram kuvien takaa. Välillä kuvien takana saattaa sattua ja tapahtua. Välillä kuva saattaa näyttää ennakkoon suunniteltulta, vaikka onkin todellisuudessa jotain ihan muuta.

1 | Nää kuvat on Kuopiosta. Olin Tuulin luona yötä ja lähdettiin sitten ottamaan asukuvia. Meillä ei ollut ennakkoon spotista harmainta aavistusta ja käppäiltiin vaan ympäriinsä, kunnes löydettiin tää söpö keltainen seinä. Aurinkokin paistoi meille ihan täydellisesti. Yritettiin ottaa kuvat mahdollisimman nopeasti ennen kuin aurinko menee piiloon - samalla kun väisteltiin jalankulkijoita vähän väliä. Lisää näitä kuvia löydät täältä!
2 | Näitä kuvia ennen mulla oli kamala vaatekriisi ja tuona päivänä oli aika kylmä & oltiin molemmat ihan jäässä kuvausten lopussa. Näiden kuvien takaa kerroin tarinaa tarkemmin täällä!

3 | Lähdettiin viettämään kaverin kanssa kesäiltaa Jyväskylän satamaan ja fiilisteltiin samalla SuomiPoppien musatarjontaa. Päätettiin myös napata muutamat kuvat ja ei meinattu löytää mieleistä kuvausspottia, mut tää osottautui kyllä aika kivaksi!
4 | Mun veljellä oli hetken aikaa vaihdossa saatu Audi ja ehdin päästä koeajollekin sillä. Olihan sillä aika mukava ajella, joten pitihän siitä saada muisto. Eli ei - mulla ei ole Audia!


5 | Tän kuvan spotti oli bongattu Instagramista ja se oli niin upea, että sinne oli pakko päästä itsekin kuvailemaan. Just kun oltiin kuvailemassa niin siinä kadulla hääräs postimiestä, jotain huoltomiehiä ja yksi mies puhdisti katua lehdistä. Tiedettiin, että meidän täytyy napata kuvat nopeasti että ehditään saada kuvia noiden upeiden lehtien kanssa. Aika hyvää tahtia napsittiin sitten kuvia ja kerettiin onneksi alta pois ja saatiin ikuistettua nuo ihanat lehdetkin!
6 | Olin ollut just tosi kipee ja olin vieläkin vähän puolikuntonen, mutta oltiin sovittu kahvitreffit kaverin kanssa enkä millään halunnut perua. Tuona syyspäivänä sattui tosi lämmin päivä ja meinasin läkähtyä tolla neulemekolla ja tuon lisäksi mulla oli villakangastakki - hups! No vältin ainakin uudelleen vilustumisen, heh! :D



Mun juttuja pääsette seuraamaan Instagramissa nimellä Katjavaa 

Valentine's day

14.2.2018

Ihanaa ystävänpäivää ihanat! Toivottavasti teillä on tälle päivälle kivoja suunnitelmia! Me ollaan illasta menossa kavereiden kanssa kuuntelemaan Mikko Harjua ja vähän syömään. Hyvää musiikkia, ruokaa ja kavereiden seuraa - ihan parasta! Ystävänpäivä kuuluu kyllä ehdottomasti mun lemppari 'juhliin'. Kaikkea romanttista, vaaleanpunaista ja söpöä - yes please! Oottehan muistanut ystäviä tai puolisoa?
Ystävänpäivä
Vohvelit
Tulppaanit
Mitä suunnitelmia sulla on tälle päivälle? Vai onko ystävänpäivä sulle ihan normi päivä muiden joukossa?

Pst. Jos sulla on jotain kivoja suunnitelmia tälle päivälle, etkä oo asusta ihan varma - tein postauksen, johon kokosin kolme asuideaa ystävänpäivälle! Jos et oo vielä lukenut sitä niin kannattaa käydä kurkkaa se nyt täältä!

Spring vibes

12.2.2018

Kävin vihdoin yksi päivä nappaamassa kaupasta mukaani tulppaaneita ja vitsi mitkä kevät fiilikset tuli heti! Oon nyt viime päivinä tuntenut itseni muutenkin jotenkin inspiroituneemmaksi. Kevät ja uusi vuosi yleensä saa mut tosi inspiroituneeksi, mutta nyt olen saanut odotella tätä fiilistä yllättävän pitkään. Mutta kukat & aurinko vaan piristää mieltä niiin paljon. En malta odottaa, että kevät etenee ja nähdään aurinkoa entistä useammin! Mulla tulee mieleen postausideoitakin vähän väliä ja mulla onkin luonnoksissa odottelemassa jo aika monta postausta, että saan ne tehtyä loppuun. Tiedossa olisi vähän kosmetiikkapostauksia, kysymyspostausta ja vähän syvällisempiäkin postauksia, pysykäähän kuulolla!
Ihanaa maanantaita! Joko teillä on kevät-fiiliksiä?

3 x asuideaa ystävänpäiväksi

11.2.2018

Joko sulla on suunnitelmia ystävänpäiväksi? Onko treffit tiedossa vai vietätkö päivää ystävien kanssa? Jos on suunnitelmia tiedossa niin tässä sulle vähän inspiraatiota asuun. Kokosin teille kolme asua ja kerron vähän mihin nämä voisi pukea.

Ensimmäinen asu koostuu kauniista punaisesta pitsiunelma mekosta. Mekon ympärille lisäsin jakun, korvikset, yksinkertaisen laukun ja kauniit korot. Tämä asu on mun mielestä tosi klassinen & kaunis - musta ja punainen toimii yhdessä aina. Tämä asu sopii mun mielestä vähän hienommille treffeille esimerkiksi ravintolaan tai vaikkapa teatteriin! Mun mielestä tämä asu olisi täydellinen esimerkiksi vuosipäivän dinnerille - mikäli teidän vuosipäivä sattuu ystävänpäivälle!
Toinenkin asu sattuu olemaan musta-punainen. Klassisen raidalliset culottesit ja punainen cropattu toppi. Asusteina musta laukku, kultainen kaula- ja rannekoru & vähän näyttävämmät korkkarit. Tämä asu sopii mun mielestä, jos teillä on sovittu treffit drinkeille tai jos sä oot lähdössä ystävien kanssa vähän tuulettumaan!
Kolmas asu onkin vähän rennompi. Mukavat vähän rennommat farkut & polka dot kauluspaita. Asusteina rannekello, reppu ja nilkkurit. Tämä asu sopii mun mielestä rennommille treffeille - esimerkiksi vaikka keilaamaan, pelaamaan bilistä tai vaikka elokuviin!

Löytyikö tästä sulle inspiraatiota asuun? Millaisia suunnitelmia sulla on ystävänpäivälle?

9 x miksi, oi miksi?

9.2.2018

Miksi... jotkut jalankulkijat eivät voi ylittää tietä, siitä huolimatta, että olet pysähtynyt juuri heitä varten?
Miksi... elämä on välillä niin epäreilu? Viimeisin esimerkki oli se, että miksi pitää tulla juuri silloin kipeäksi, kun olisi tärkeää menoa, vaikkei muuten olisi ikinä kipeä? Isäni tuli juuri kipeäksi hänen kaverinsa häitä edeltävänä päivänä ja hän ei ole koskaan kipeä, kuinka epäreilua!
Miksi... kun koko päivän väsyttää, mutta kun olisi hyvä aika lähteä nukkumaan ja kömmit peiton alle niin sitten ei enää väsytäkkään?
Miksi... mulla on ihan surkea itsekuri?
Miksi... välillä saa super kivoja ideoita, mutta ei sitten koskaan jaksa toteuttaa niitä? Oon haaveillut jo puoli vuotta siitä, että tekisin itselleni sängynpäädyn, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi edes aloitettua..
Miksi... mun koneesta välillä loppuu akku ilman ennakkovaroitusta? Ja yleensä just sillon kun oot tekemässä jotain tärkeetä..
Miksi... tulppaanien hinnat ei voisi jo laskea? Haluaisin ostaa kukkia kotiin, mutta en millään hanno maksaa 4-6€ kimpusta, kun tiedän että jossain vaiheessa saan ne edullisemminkin.
Miksi... kamerani piti hajota? Kunhan saan sen kotivakuutukseen ja saan sen maksettua loppuun niin sitten pitää taas alkaa miettiä uutta kameraa. Olisko teillä suosituksia järkkäreistä?
Miksi... mua edellisen saunavuoron käyttäjä ei voi koskaan täyttää löylyvesi-ämpäriä tai kuivata lattiaa?
Mitäs tykkäsitte? Pystyttekö samaistumaan johonkin kohtaan?

Ps. Oottehan muistanu käydä liittymässä lukijaksi Bloggerissa tai Bloglovinissa ja tykkäämässä blogin Facebook sivuista?

Lemppari Instagram tilit x 6

7.2.2018

Tänään esittelen teille muutaman mun lemppari Instagram tilin! Nää on sellasia tilejä, joiden kauniita kuvia ihastelen kerta toisensa jälkeen & jotka inspiroi mua itseeni myös hurjasti. Toivottavasti löydätte näistä uusia seurattavia!




Seuraan monia upeita instagram-tilejä, mutta kaikki ei millään olisi mahtunut tähän postaukseen. Tässäpä vielä muutama maininta upeista instagram-tileistä: marianne.k.mninnijuutinen, anniiris, lauravilhelmina, anettemilia, mariannnan

Löytyikö teille uusia tilejä seurantaan?

Puhelimen kätköistä

5.2.2018

Puhelimeen kertyy aina kuvia, jotka ei välttämättä aina päivänvaloa näe. Nyt ajattelin vähän selata kuvia puhelimesta ja jakaa niitä myös tänne teille.

1, 2 & 3 ihana ihana talvi | 4 Välillä puhelimeen kertyy selfieitäkin, heh..


Kolme kaveria on nyt muutaman kuukauden sisään saanut koiravauvoja ja on ihan parasta päästä paijailemaan niitä. Näistä ADHD tapauksista ei oo aina ihan helppoa saada kuvia, joten pahoittelut vähän epätarkoista kuvista!

Mitä te tykkäätte tällaisista postauksista? Yay or nay?

Kuinkas sitten kävikään...

4.2.2018

Tiedättekö mitä? Mua ärsyttää. Mun kamera hajosi ja voin kertoa, että ottaa päähän. Mulla ei valitettavasti ole sellainen tilanne, että voisin vain kävellä kauppaan ja hakea uuden. Tuo kamerakin oli osamaksulla ja en ole ehtinyt sitä vielä hirveästi edes maksaa.. Noh.. Onni onnettomuudessa, etten ole vielä saanut myytyä edellistä kameraani. Mun täytyy nyt ottaa se takaisin käyttöön. Se käy jo vähän hitaalla & joudun käyttää sitä myös vanhemman muistikorttini kanssa, koska tuo uudempi ja parempi muistikortti ei siihen käy.. Pahoin pelkään, että hidas kamera vaikuttaa myös ehkä kuvausintooni. Toivotaan, että tuun sen kanssa toimeen ja saan tuotettua teille tänne sisältöä. Mutta jos postaustahti hiljenee hieman niin ymmärrätte syyn! Olin just ehtinyt huomata, että mun kuvausinto on kasvanut hurjasti & että tammikuussa tuli otettua tosi paljon kuvia ja sitten kävi näin.. Höh!!

Jotta postaus ei ole pelkkää harmittelua niin vitsi miten ihanaa on, kun huomaa päivien jo pidentyneen & aurinkokin näyttäytyy meille useammin. Nytkin kun tätä postausta teille kirjoittelen niin ikkunasta tulvii auringonvalo & ulkona on -13°C. Ihan täydellinen talvisää siis!Taidan itseasiassa lähteä vähän nautiskelemaan tosta säästä & meen pienelle happihyppelylle! Ihanaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolelle!

Tammikuun suosikit

2.2.2018

Ihanaa alkanutta helmikuuta kaikille teille ihanille sinne ruudun toiselle puolelle!  Mitkä jutut nousi mun suosikeiksi tammikuussa? Mennäänpä katsomaan
Essie kuukauden suosikit
Essien kynsilakka | Oon tykännyt tästä lakasta ihan tosi paljon! Ihanan keväinen sävy, jota onkin ollut nyt kynsissä siitä saakka kun tämä mulle tuli.
Smoothie bowl kuukauden suosikit
Smoothie Bowlit | Sain vihdoin aikaseksi tuotua isän luota pakkasesta mun keräämät marjat, joten nyt on taas tullut taas aloitettua tehtyä enempi smoothie bowleja. Niin helppo & hyvä välipala!
Loreal Paradise ripsari kuukauden suosikit
Loreal Paradise Extatic | Tätä ripsaria hehkutinkin jo täällä & se on nyt kyllä paikkansa kuukauden suosikeissa ansainnut!
Soft & gentle kuukauden suosikit
Soft & Gentle deodorantti | Oon tässä viimeisen puolen vuoden aikana huomannut ärtymistä mun kainaloissa & ajattelin kokeilla olisiko erilaisesta dödöstä apua. Törmäsinkin Prisman hyllyillä tähän sarjaan ja otin testiin. Oon tykännyt tästä! Kiva tuoksu, toimii & oon huomannut, että kainalotkin on ollut vähemmän ärtyneet, jee!

Mitä suosikkeja teillä oli tammikuussa?
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan