Photofeed | January

31.1.2018

En olekaan moneen kuukauteen tehnyt tätä kuukauden Instagramin esittelyä. Oon ihan unohtanut. Noh.. mutta tässä olisi tammikuun. Mulla on ollut jo vähän pidempään kriisi mun feedin kanssa. En ole ihan tyytyväinen siihen, mutta en oikein tiedä millaiseksi haluaisin sitä muokata. Tämän kuun feedissä jokainen kuva on kaunis yksilönä, mutta en oikein ole varma sopiiko ne yhteen. Ei ainakaan täydellisesti. Katsotaan saisinko kevään aikana feedini taas miellyttämään omaa silmää!
Tammikuun Instagram Feed
Tammikuun kuvista mun ehdoton lemppari on tuo kuun ensimmäinen kuva, eli kollaasin viimeinen. Tuo kuva mun uusista puhelimenkuorista. Tuo otos onnistui mielestäni hyvin. Mikä on teidän lemppari?

Mut löytää Instagramista nimellä Katjavaa

Furry & white

29.1.2018

Lähdin viime viikolla pariksi yöksi Kuopioon Tuulin luokse. Tarkoituksena oli vaihtaa vähän kuulumisia & viettää yhdessä laatuaikaa kun tulee liian harvoin nähtyä ajan kanssa välimatkan vuoksi. Torstai-ilta meni oikeastaan höpötellessä niitä näitä. Perjantaina otettiin sitten asukuvia. Parasta nähdä kaveria, joka myös bloggaa. Blogijutuista riittäisi juteltavaa vaikka kuinka paljon ja asukuvien ottamista ei myöskään missään nimessä missata! Nää asukuvat onnistu mun mielestä myös ihan super kivasti! Ihana ihana aurinko näyttäytyi meille & mulle ainakin näistä kuvista tulee niin kevätfiilikset jo. 

Asu koostuu uusista & mun ensimmäisistä valkoisista farkuista ja jo vuoden vanhasta pörrötakista, jota en vaan oo aiemmin saanut kuvattua teille. Mulla on pörrötakin kuviin ollut visiokin jo vuoden verran, mutta en ole ikinä päässyt sitä toteuttamaan, koska en ole saanut kuvailukaveria oikeaan aikaan. Saa nähdä saisinko vielä senkin vision jossain vaiheessa teille toteutettua! Valkosista farkuista oon myös haaveillut jo pidemmän aikaa ja nyt vihdoin tilasin ne joulun välipäivinä alennuksesta.
Mun mielestä tää asu on kivan rento, mutta kuitenkin tyylikäs. Tästä saattoi tulla ehkä jopa yksi mun lemppari asuista!
Pörrötakki
Pörrötakki asu
Pörrötakki asu
Pörrötakki Ebay | T-paita New Yorker | Farkut, kengät H&M | Korut ja kello Ebay
Pörrötakki
Pörrötakki asu
Mitäs tykkäätte asusta? Joko teillä on kevätfiiliksiä?

Paljonko blogiin kuluu aikaa?

27.1.2018

Miten paljon blogia varten kuluu aikaa viikossa? Mä laskin.
Kaiken kaikkiaan viikon aikana käytin blogia varten aikaani 13h 40minuuttia, huh! Kuvien ottamiseen & muokkaamiseen meni 5h & postausten kirjoitteluun upposi 5h 30min. Tähän harrastukseen saa kyllä uppoamaan aikaa. Tämäkään ei ollut edes blogipainotteisin viikkoni. Tämä on kuitenkin ehkä sitä keskivertoa. Halusin tehdä tälläisen tarkastelun ihan jo mielenkiinnosta. Mitäpä te tykkäsitte?

Häämessuille lippuja | Arvonta

25.1.2018

Mun rakas ystäväni kihlautui viime kesänä. Ystäväni ei ollut kyllä varmasti ainut, joka alkoi unelmoimaan häistä. Tokihan olen aina unelmoinut omasta täydellisestä prinsessapäivästä. Kunnolla en ala niistä vielä haaveilemaan, ensin pitäisi löytää se oma sielunkumppani, ennenkö voisi pitää omia häitä edes mahdollisuutena! :D Mutta aina saa unelmoida! Joka tapauksessa puhuttiin jo aikaisemmin, että haluttaisiin mennä Jyväskylässä 17.2 järjestettäville häämessuille ihastelemaan. Ollaankin menossa sinne & sain myös teille kolme (3) lippua arvottavaksi! Liput on siis pääsyliput 17.2 Jyväskylässä järjestettäviin häämessuihin. Nyt sulla on mahdollisuus voittaa liput sinne! Mikäli sua kiinnostaisi lähteä katsomaan mitä kaikkea messuilta löytyy niin osallistu ihmeessä!

Osallistumisohjeet:
Sinulla on mahdollisuus saada kaksi arpaa. 1 arvan saat, jos seuraat blogiani Bloggerissa, Blogit.fi tai Bloglovinissa. Toisen arvan saat, jos seuraat blogiani myös Facebookissa. Kommentoithan alle myös toimivan sähköpostiosoitteesi, monellako arvalla olet mukana & missä seuraat ja millä nimellä! Arvonta päättyy 7.2 klo 21. Muistathan tarkkailla sitten sähköpostiasi!
Onnea arvontaan!

Ihana talvi

23.1.2018

Viime viikkoina olen ollut kiitollinen meidän kauniista talvesta. Meillä ainakin Jyväskylään tuli tänä vuonna todella paljon lunta & se on aivan parasta! Kerrankin on kunnon hanget ja kinokset. Hymyn mun huulille on saanut myös super kauniit huurteiset puut. En kestä miten valtavan iloiseksi tulen kun näen toinen toistaan kauniimpia huurteisia puita. Aurinkokin on pilkahdellut meille aina silloin tällöin ja voi vitsit miten se piristääkään.♡Oon yrittänyt nauttia noista kauniista päivistä mahdollisimman paljon mm. lenkkeilemällä. Hiihtolenkki & luistelu on vielä tältä talvelta tekemättä, mutta aion nekin vielä suorittaa!

Valitettava totuushan on se, ettei kuvat anna oikeutta tolle ihanalle talvelle. Joten muistakaa nauttia siitä niin kauan kun tätä kaunista aikaa kestää!

Kun kaikki ei aina mene putkeen...

21.1.2018

Tiedättekö sen hetken kun epätoivo iskee? Ennen näitä asukuvia muhun iski iso epätoivo. Nää kuvat on otettu meidän kotikodin läheltä. Menin sinne viikonlopuksi enkä koskaan ota mukaan mitään kauhean edustavia vaatteita, yleensä nappaan vaan mahdollisimman rennot vaatteet mukaan. Niin tein tälläkin kertaa. Tosi siitä meinasikin koitua ongelmia. Tuuli laitto mulle viestiä, että tulee viikonloppuna myös porukoilleen sinne suunnille, että käydäänkö ottamassa asukuvia. No enhän mä tietenkään halua jättää tilaisuutta käyttämättä! Kunnes tajusin mikä mun vaatesaldo oli. Oon aikasemmin vienyt isän luokse sellaisia vaatteita, joita ei tuu hirveästi käytettyä, mutta joista en halua vielä luopua - ihan sellaisten tilaisuuksien varalle, että jos unohdan esimerkiksi pakata jotain mukaan. Niistä vaatteista mun piti nyt sitten saada asu koottua. Ihmeen kaupalla sain kun sainkin!

Eihän se myöskään riittänyt, että oli vuosisadan vaatekriisi, niin enhän mä ollut pakannut mukaan suoristusrautaa enkä kiharrinta ja jotain oli pakko hiuksille saada tehtyä! Luojalle kiitos äidin vanha ilmakiharrin vielä toimi ja sain pelastettua itseni tukkakriisillä. Lopuks heitin vielä pipon päähän ja voilá!

Eikä siinä tietystikään vielä kaikki! Mun kamerasta oli myös akku loppu, mutta onneks saatiin kuvat otettua Tuulin kameralla & vitsi miten tulikaan ikävä järkkäriä. Kattokaa nyt näitä kuvia. Tällästä tulosta en sais ikinä pokkarilla aikaan. Järkkärikuume sytty siis uudelleen...

Muistakaa siis se, että kauniiden blogikuvien takana kaikki ei aina suju ihan ongelmitta. Ennen kuvia kärsin jos jonkinmoisesta kriisistä ja kuvien ottohetkellä meidän molempien sormet jäätyi aika pahasti! Halusin vaan kertoa & muistutella, että kaikki ei aina ole niin helppoa vaikka se vois ulospäin siltä näyttää!
Takki, farkut, kengät & pipo H&M | Hanskat Ebay | Huivi GinaTricot | Paita SpiritStore
Kuvat: Tuuli
Super ihanaa sunnuntaita!

Teidän vuoro

18.1.2018

Viime vuoden puolella ihana Jonna teki tällaisen postauksen, jossa hän pyysi lukijoitaan esittelemään itsensä. Mun mielestä idea olisi super kiva, joten nyt onkin sitten teidän vuoro. Kertokaa vähän, että ketä siellä ruudun toisella puolella on! Olisi kiva kuulla ainakin ikä, mistä päin olette, mitä teette tällä hetkellä elämässänne & olisi kiva kuulla myös millaisia postauksia tykkäätte lukea! 
Rohkeasti vain, en mä pure teitä! :)

Löytöjä alennuksesta

16.1.2018

Alelöydöt on ihan parhaita. Oon nyt viime aikoina tehnyt muutamia löytöjä & ajattelin, että miksipä en jakaisi näitä myös teidän kanssa!

Essien kynsilakka
Olen jo monta vuotta haaveillut Essien kynsilakoista, mutta ei vain ole koskaan tullut ostettua. Nyt vihdoin tilasin Cocopandalta ensimmäisen Essien kynsilakan itselleni! Tämä on sävyssä Eternal Optimist ja tykkään tästä kovasti. Halusin itselleni sellaisen arkinuden ja tää kyllä toimii siihen tarkoitukseen hyvin!
Uusi huonetuoksu
Jyskissä oli tarjouksessa nämä huonetuoksut ja tää lähti mukaan kyllä oikeastaan jo pelkästään tuon kauniin lasisen purkin takia! Olen aiemmin ostanut mm. Kärkkäisiltä edullisempia huonetuoksuja, mutta ne on kyllä olleet aika tylsän näköisiä.
Kynttilänjalka
Tästä kynttilänjalasta olin haaveillut Jyskistä jo aiemmin. Tosin tästä oli lyhyempi versio ja sen olisin ennemmin halunnut, mutta sitä ei ollut enää jäljellä, joten sitten lähti tämä mukaan!
Sisustustyyny (vas.)
Jyskistä olin tätäkin aiemmin jo haaveillut, mutta ennen hintaa oli 20€ joka on mun budjetilla yhdelle tyynylle liikaa. Nyt tämä oli alennuksessa vain 6€, joten nappasin tämän heti mukaani!

Pst. Kiinnostaisko tehdä löytöjä Zalandolta? Täältä löytyvällä koodilla uusi asiakas saa -10%!

Grey & black | Talvinen asu

14.1.2018

Vitsi miten on ollut jo tosi keväiset fiilikset nyt kun on muutamana päivänä paistanut aurinko. Miten paljon se piristääkään! Innostuttiin yhtenä aurinkoisena päivänä kaverin kanssa lähtemään ottamaan asukuvia. Tarkoitus oli ottaa kuvat myös asusta ilman takkia, mutta ei päästykään meidän yhteen vakkarispottiin, joten ne kuvat on tulossa myöhemmin!

Toi harmaa takki on kyllä mun lempparein takki, kuten ootte varmaan saattanut asukuvistakin sen jo huomata, heh! Se on vaan jotenkin niin klassinen. Tilasin myös yhden uuden takin ja oottelen sitä kyllä innolla. Näette sen sitten varmaan keväämmällä kun säät vähän lämpenee!
Takki H&M | Housut Cubus | Kengät H&M | Huivi GinaTricot | Hanskat Ebay | Laukku Ebay

Updated office

12.1.2018

Aina näin uuden vuoden alkaessa tekee mieli uudistaa vaikka ja mitä. Nyt muutin vähän sisustusta. Purettuani joulukuusen (ihmeen ajoissa maltoin!) laitoin siitä jääneet valot tuonne verhon taakse ja halusin myös vaihtaa vähän järjestystä. Tästä mun uudesta toimistopisteestä, joka toimii myös meikkauspisteenä, tuli mun mielestä ihan super kiva! Noi valot tuo mun mielestä ihan super ihanasti tunnelmaa. Kyllä nyt kelpaa tässä kirjoitella teille postauksia!

Kiinnostaisko teitä nähdä päivitettyä kotipostausta? Voisin tehdä sen heti kunhan saan yksille tauluille kehykset ja ne seinälle, jos teitä kiinnostais nähdä miltä täällä taas näyttää!

Ps. Muistathan liittyä lukijaksi Bloggerin, Bloglovinin tai Facebookin kautta?

Tammikuun Bette Box

11.1.2018

Nyt on pakko kyllä ihan rehellisesti sanoa, että mulle tämän kuun Bette Box oli vähän pettymys. Mulla kyllä oli aika isot odotuksetkin, koska oon tykännyt parista edellisestä tosi paljon! Ei tämäkään ihan huonoimmasta päästä ollut, mutta odotukset oli ehkä vähän korkealla. Boxi oli tosi käytännön läheinen ja sieltä tuli myös tosi kiva ylläri, joka ilahdutti mua kovasti! Mennäänpä siis kurkkaamaan mitä sieltä tuli.
*Boxi saatu Bette Boxilta


Lumene Nordic Seduction huulikiilto | "Hoitava ja kosteuttava huulikiilto antaa huulillesi kiiltoa ja väriä saaden huulesi näyttämään täyteläisemmältä ja pehmeämmältä" - Mä en oo koskaan oikein osannut käyttää huulikiiltoja. Olisin siksi tän tilalle ottanut mieluummin vaikka liquid lipstickin. Tää tuntuu kyllä ihanan pehmeältä huulilta, mutta väriä tästä en kyllä kauheasti huomannut. Katsotaan tulisiko tälle kesällä vaikka enempi käyttöä, kun meikkikin on kevyempi!

Lierac Hydragenist seerumi | "Kaikille ihotyypeille sopiva, intensiivisesti kosteuttava ja aisteja hivelevä seerumi on saanut runsaasti erilaisia kauneustoimittajien palkintoja. Seerumin sisältämät AHA-hapot uudistavat ihoa" - Tää oli myös pieni pettymys, koska viime boxista tuli Lumenen täysikokoinen seerumi. Myös pieni koko vähän harmittaa, koska tuotetta ei pääse kunnolla testaamaan. Hyvä tuote muuten varmasti & tässä on super kiva tuoksu! Aion käyttää tän ehdottomasti loppuun!
Simple Eye Make-Up Remover | "Palkitut silmämeikinpoistolaput puhdistavat meikin hellävaraisesti." Oon aina ollut huono käyttämään tämmöisiä erikseen silmämeikin poistoon tarkoitettuja tuotteita. Aion kuitenkin ainakin yrittää opetella käyttämään näitä, koska onhan nää aika kätsyjä!

Pepsodent Hammastahna | Samalla linjalla jatketaan Bette Boxin kanssa. Taas tuli tuote, joka oli  multa loppumaisillaan. Mulla oli hammastahna ihan finito, vaikka olin kuitenkin jo aikaisemmin samana päivänä ehtinyt käydä ostamassa uuden ennen kuin tämä boxi tuli.

Ibero Ripsiharja ja -kampa | Tää on kyllä kätsy, että tästä löytyy molemmat! Multa tällaisia kuitenkin jo muutamakin kappale on, joten voi olla että tämä lähtee eteenpäin.

Twinnings teet | Tää oli mun mielestä kaikista kivoin ylläri tämän kuun boxista! Enpä nimittäin osannut odottaa boxista teetä! Tää on mun mielestä silti super kiva idea. Tuon Lemon & Gingerin aionkin säästää odottelemaan flunssaa, heh!

Mitäpä tykkäsitte tämän kuun boxista?

Postausideoita vuodelle 2018

9.1.2018



○ Kodin esittely
○ Tekemistä... (kesällä, sadepäivänä, flunssassa)
○ Kuinka treenata kotona - esittele esim. sun lemppari treenivideot Youtubesta
○ Jaa treffi-ilta ideoita
○ Kerro sun lempi podcastit
○ Jaa sun lemppari instagramit
○ Kerro sun omasta tyylistä (hiustyylistä, meikkaus, tyyli)
○ x asiaa, joita et tiennyt minusta
○ Oudot tapani
○ Jaa sun lempparijutut, jotka piristää huonoimpanakin päivänä
○ 10 syytä miksi rakastan... (lempikahvila, artisti, vaatemerkki, ruoka)
○ Esittele sun työpiste
○ Kerro sun lemppari ravintolat
○ Ideoita helppoihin välipaloihin
○ DIY-juttuja (kasvonaamio, kuorinta-aine, hiusmaski, sisustusjuttu etc)
○ What's in my bag
○ Q&A
○ Mitä olen oppinut x vuoden bloggaamisen aikana?
○ Jaa valokuvaus vinkkejä
○ Kirjoita kirje itsellesi tulevaisuuteen tai menneisyyteen teini-aikoihin
○ Arvonta
○ Treenirutiinit
○ Listaa asioita, jotka teki sut onnelliseksi tänään/tällä viikolla/tässä kuussa
○ My day
○ Uuden vuoden lupaukset
○ Elämäni aakkoset
○ Esittele lemmikkisi
○ Top 5 - lempparisarjaa
○ Viisi lempi blogia
○ Kerro mihin hassuihin tai outoihin juttuihin uskoit kun olit pieni/nuori

○ Esittele meikkikokoelmasi
○ Bugjetti ystävällisiä kosmetiikkalöytöjä
○ Esittele lemppari kauneusblogit
○ Aamurutiinit
○ Iltarutiinit
○ Arkimeikki
○ Parhaat meikkivinkit
○ Viimeiset kosmetiikka suosikit
○ Kaikki suosikit - huulipunista, poskipunista, meikkivoiteista etc!
○ Tuotearvostelu
○ Ihonhoitorutiini
○ What's in my makeup bag
○ Kirjoita tuotteista, jotka on hypetyksensä arvoisia
○ Kerro tuotteista, jotka eivät ole hypetyksensä arvoisia
○ Beauty wish list
○ Tärkeimmät kosmetiikkatuotteesti
○ Get ready with me
○ 10 tuotetta alle 10€

○ Resepti lapsuudesta
○ What I ate - viikon ruokapäiväkirja
○ Nopeita välipala ideoita
○ Testaa viikon ajan uusia reseptejä
○ Kerro sun lemppari resepti
○ Nopeita & helppoja aamupala ideoita

○ Tyylin kulmakivet
○ Kerro millainen tyyli sinua inspiroi
○ In & Out
○ Ostosten esittely a.k.a Haul
○ 3x treffi-illan/illallis/synttäri-asua
○ 10 tapaa stailata.... (nahkahame, pitkävartiset saappaat, tennarit, ruutukuosia etc)
○ Tyylini kehityskaari, kerro vähän miten sun tyyli on muuttunut vuosien varrella
○ Esittele sun lempi asusteet/laukut/kengät tms
○ Vaatekaapin makeover - muuttuuko sun vaatekaapin sisältö esim. kevään tullessa? Miten? Vai haluatko pistää sun vaatekaapin uusiksi? Kerro siitä!


Ihanaa & inspiroivaa vuotta 2018!
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan