Vuosi 2017

30.12.2017


Vuosi 2017, on nyt takana päin ja oon innoissani tulevasta vuodesta. Ennen sitä ajattelin vähän vielä muistella mennyttä vuotta. Mitä kaikkea siihen mahtuikaan?

✗ Ensimmäinen blogimiitti - järkättiin tytsyjen kanssa blogimiitti ja oli ihan huippua! Ensi vuodelle on tulossa uutta, enkä malta odottaa!
✗ Sain vihdoin luettua kaikki Harry Potterit!
✗ Tehtiin kaverin kanssa pieni roadtrip ja photoshoot rypsipellolla ja saatiin onnistuneita kuviakin - postaukseen reissusta pääset tästä!
✗ Kuulin, että myös Jyväskylästä löytyy alppiruusupuisto ja pakkohan siellä oli käydä napsimassa kuvia - click!
✗ Inspiraatiota riitti ja keksin muutaman postausidean, joista yksi on tämä! Tykkäsin tosi paljon tehdä tätä & tekin taisitte tykätä tästä - olen myös nähnyt tätä muidenkin blogeissa! :)
✗ Pääsin ottamaan kamppiskuvia paikallisen yrityksen kanssa & oli kyllä mukava prokkis!
✗ Kävin itsepuolustuskurssilla
✗ Järkättiin kaverin kanssa super söpö syksyinen piknik parvekkeelle. Herkkuja & yhteistä aikaa - parasta! Kurkkaa tästä!
✗ Pääsin elämäni ekaa kertaa I love me - messuille ja pääsin sinne vielä bloggaajapassilla, joka oli mulle iso juttu!
✗ Syksyllä oli myös kova inspis ja käytiin ottaa yhdet asukuvat ihanan syksyisessä spotissa - pääset kurkkaa kuvat tästä!
✗ Syksyllä saatiin otettua useemmatkin asukuvat ja tässä on ehdottomasti ehkä mun mielestä onnistuneimmat kuvat syksyltä!
✗ Pääsin vielä ihastelemaan kaunista jouluista Helsinkiä, oli ihanaa Postaukseen tästä!


Vaikka loppuvuodesta tapahtui kaikkia ei niin mukavia juttuja ja vuodesta jäi vähän huono maku suuhun, niin kun tein tätä listausta, tajusin, että kyllä vuosi sisälsi paljon mukaviakin juttuja!
Millainen teidän vuosi 2017 oli?

Joulun tunnelmia

28.12.2017

Mulla ainakin jatkuu joulu-fiilistely täällä vieläkin. Oli ihana joulu ja oon jatkanut fiilistelyä joululeffojen ja rentoilun parissa. Mun joulu jatkuu loppiaiseen asti.♡

Aattona vietettiin aamupäivää tässä kotona siskonpojan & isän kanssa. Keitin meille riisipuuroa ja katsoin samalla joulupukin kuumaa linjaa sen minkä ehdin. Syönnin jälkeen kerettiin vielä hetki olla tässä ennenkö lähdettiin viemään viimeisille haudoille kynttilät, äiti & mummo.♡
Siitä mentiinkin suoraan sitten siskon luo jouluaterialle. Pöydässä meillä olikin vaikka mitä herkkua. Oli kolmea erilaista lohta, laatikoita & tottakai kinkkua. Pääsin maistamaan myös kilohailia, vaikkei se kuulukaan meidän perinteiseen joulupöytään! :D Ruoan jälkeen kerettiin olla vaan ja sulatella ruokia ennenkö sitten tuli pukki ja alkoi kauhea pakettien availu ja uusien lahjojen tutkailu. Parit pelitkin illasta vielä pelattiin, ennenkö suuntasin takasin kotiin. Nukkumaan mennessä kello oli kyllä jo 4 aamuyöstä, huh. Aattoyö venyy kyllä joka vuosi ja kyllä sen joulupäivänä huomasikin.

Kuvia ei tullut nyt jouluna paljoa napsittua, joka on kyllä hyvän joulun merkki!
Miten teillä joulu sujui?♡

Uusi ihonhoitotuotesarja: Påre Skincare

27.12.2017

Sain mahdollisuuden tehdä yhteistyötä & tutustua tälläiseen uuteen suomalaiseen ihonhoitosarjaan; Påre Skincare. Sarjaan kuuluu tasan kaksi tuotetta; puhdistusgeeli kasvoille ja 24-h voide kasvoille. Koko sarjan idea on tehdä ihonhoidosta mahdollisimman helppoa meille kaikille. Kaksi tuotetta siis riittää. 
Tuotteiden teho perustuu hedelmähappoihin, jotka kuorivat ihon pintaa ja näin kannustaa ihoa uudistumaan ja sitä kautta saa ihon näyttämään tasaisemmalta.
Sarjan tuotteet sopivat siis kaikille ihotyypeille. Sarjan tarkoituksena on helpottaa ihonhoitoa, kun ei tarvitse miettiä sopiiko tuote omalle ihotyypille vai ei. Sarjan tuotteet sopivat siis minkälaiselle iholle vain, rasvaiselle tai vaikka pintakuivalle iholle!
Mä oon ihan super innoissani tälläisestä kaikille ihotyypeille sopivasta sarjasta. Oon pitkään jo tuskaillut, että mitkä ihonhoitotuotteet käy omalle nassulle, kun en oikein edes tiedä mihin kategoriaan mun ihotyyppi kuuluu. Kuinka helppoa ja aina varma valinta, on valita tälläiset tuotteet, jotka sopivat kenelle vain - ihotyypistä riippumatta! Käykää kurkkaamassa heidän verkkosivut, siellä on paljon lisää infoa heidän tuotteista ja yrityksestä: www.pareskincare.com
*Yhteistyössä Påre Skincare
Mitä sitten olen tykännyt näistä tuotteista? Noh, siis ihan rehellisesti ensimmäistä kertaa ikinä (!) mulla on samaa sarjaa oleva kasvojen puhdistusaine & kasvorasva. Olen aina ostanut yhden tuotteen toiselta merkiltä ja toisen toiselta. 
No, mutta anyways. Näissä on kivan raikas tuoksu, joka ei ole onneksi liian voimakas. Musta tuntuu, että oon nykyisin hajuille herkempi kuin ennen. Hyvä siis, ettei tuoksu ole ainakaan mun nenälle liian voimakas.

Tolla puhdistusgeelillä meikit lähtee yllättävän helposti - ainakin verrattuna mun edelliseen puhdistusgeeliin, jonka merkkiä en muista. Tykkään edelleen siitä edellisestäkin, mutta tällä lähtee silti jotenkin hieman vaivattomammin. Siitä plussaa!
Toi kasvorasva on oikeasti super kosteuttava ja kosteuttaa pitkään. Laitan tän aina mieluiten illalla nukkumaan lähtiessä ja aamulla ei tarvitse laittaa meikin alle rasvaa, koska kasvot on jo kosteutetut. Säästää aamulla aikaa, mikä on ihan parasta!
Vaikka en ole pitkään vielä ehtinyt testailemaan niin nää kyllä vaikuttaa tosi kivoilta! Odotan innolla näkyykö näiden käytön myötä parannusta ihon kunnossa! Mutta kyllä mun kasvot nyt talvella kiittelee, kun mulla on kolme uutta kasvorasvaa, joita käytän - kasvot pysyy varmasti kosteutettuina!♡

Oliko tää merkki teille jo tuttu vai ihan uusi tuttavuus?

Christmas - top 5!

21.12.2017

Bongasin tän postausidean ihanan Mariannan blogista! Tää oli niin kiva, että halusin tehdä tästä oman versioni.

Leffat

 Holiday
 The Grinch
 Joulutarina
 Lumiukko
 Yksin kotona


Ruoka & juoma

 Kinkku!
 Riisipuuro
 Maksalaatikko
 Makaronilaatikko
 Lohi - missä muodossa vaan

Jouluaaton perinteet

 Aamu alkaa riisipuurolla
 Töllöstä pyörii aamun joululeffoja & joulupukin kuumalinja
 Syödään jouluruoka yhdessä
 Pukki tulee käymään siskon luona missä vietetään yhdessä iltaa
 Illalla/yöllä vielä usein pelataan mahdollisesti uusia lautapelejä ja syödään paljon

Joululaulut

 Mariah Carey - All I Want For Christmas Is You
 Wham - Last Christmas
 Antti Tuisku - Avaruus
 Michael Bublé - It's beginning to look a lot like christmas
 Sia - Candy Cane Lane

Tämän postauksen myötä toivottelen teille ihanaa joulua!♥ Palaillaan joulun jälkeen!

Jouluinen Helsinki

20.12.2017

Helsingillä on aina iso paikka mun sydämmessä. Rakastan sitä kaupunkia todella paljon. Varsinkin ne kaikki kauniit vanhat rakennukset on jotain niin ihanaa!♥ Monena vuotena olen ihastellut kauniita kuvia jouluisesta Helsingistä ja harmitellut, kun en ole päässyt ihailemaan jouluista Helsinkiä. Tänä vuonna varasin itselleni bussiliput ja lähdin sinne. Helsinki ei kyllä todellakaan pettänyt. Voi vitsi niiden kaikkien ihanien jouluvalojen määrää!! Verrattuna tänne Jyväskylään niin Helsingissä on panostettu jouluun aivan toisella lailla. Oli ihanaa käppäillä siellä ympäriinsä kun joka nurkka pursusi kauniita valoja.
Tein päivästä myös vlogin, jonka pääset kurkkaamaan tästä!♥

5 x asiaa, jotka tekevät minulle joulun

19.12.2017

Enkelikello - Tämä perinne on alkanut jo kun olen ollut ihan pieni ja kun vielä vietettiin jouluja mummolassa. Enkelikellon kilinä tuo joulufiiliksen heti♡
Hyasintti - Tämä ihana joulukukka on pakko joka joulun alla ostaa. Sen ihana tuoksu tuo  joulufiiliksen ja onhan se vielä kauniskin!
Joulutähti - En suostu viettämään joulua ilman joulutähteä. Joka vuosi ostetaan se kotikotiin tuomaan joulun tunnelmaa. Ja mieluiten vielä punaisena!
Kuusen tuoksu - Jos muuten ei ole joulufiilistä saatu, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun kuusi tuodaan sisälle ja se ihana tuoksu pääsee valloilleen. Sitten kun sen kuusen vielä saa koristeltua ja se on tuomassa tunnelmaa, ai että♡
Riisipuuro - Meidän jouluaatto käynnistyy joka vuosi riisipuurolla yhdessä ja siitä yleensä alkaa sellainen ihanan harras ja rauhallinen fiilis, kun joulun laitto on tehty ja voi vain rentoutua perheen kanssa!

Nämä viisi juttua on sellaisia, jotka tuo takuuvarmasti sen joulun fiiliksen! Mitkä on sulle sellaisia juttuja? :) Joko teillä on joulufiilis huipussaan?

Joulukoti numeroina

17.12.2017

Törmäsin tällaiseen kivaan postaukseen Mini & Me - blogissa ja tää oli niin kiva, että halusin tehdä tälläisen itsekin!


10 jouluvalot - jouluvaloja ei voi olla koskaan liikaa!
1 joulukalenteri - tänä vuonna en ostanut kaupasta yhtään joulukalenteria, tänä vuonna löytyy vain itsetehty kalenteri.
3 porokoristetta - joista, yhdeltä katkesi jalka, mutta aion yrittää korjata sen!
11 kynttilää - joista, 6 on tällä hetkellä jouluisia tuoksukynttilöitä.
1 joulutyynyliina - monta tyynyliinaa, jotka sopii joulusisustukseen, mutta vain yksi "virallinen" jouluinen tyynyliina.
13 paketoitua joululahjaa.
1 joulutähti-valo - perinteisen ikkunassa olevan sijaan, multa löytyy pöytämallinen ja tykkään siitä niin paljon, että pidän sen yleensä ympäri vuoden!
2 joulukuusta - kyllä! Valkoinen kuusi löytyy olohuoneesta ja vihreä kuusi on tuomassa tunnelmaa parvekkeella♡
1 jouluverho - tilasin keittiöön puna-valkoisen laskosverhon, joka ei ole varsinaisesti jouluteemalla, mutta sopii kivasti jouluun.
2 joulukukkaa tällä hetkellä - punainen tulilatva ja valkoinen teko joulutähti.
1 kynttelikkö - kynttelikkö kuuluu ehdottomasti jouluun, multakin sellainen löytyy keittiöstä.

Tykkäättekö te laittaa kotia jouluiseksi? Teettekö sen isolla kädellä vai minimaalisesti?
Kivaa sunnuntaita!♡

Jouluinen juustokakku

15.12.2017

Törmäsin tällaiseen ihanan jouluisen juustokakun ohjeeseen, päätin testata sitä & halusin nyt tulla jakamaan ohjeen teidän kanssa!

 Jouluinen juustokakku

Pohja:

75g voita
125g pipareita

Täyte:

2,5dl kuohukermaa
200g kinuski tuorejuustoa
1dl tomusokeri
1tl vaniljasokeria
1rkl glögiä
1tl piparkakkumaustetta

Murskaa piparit, sulata voi ja sekoita keskenään. Painele n. 20-25-senttisen vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin odottamaan. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään tuorejuusto, sokerit, glögi & piparkakkumauste. Kääntele kermavaahto varovasti, mutta kunnolla tuorejuustoseokseen. Kun se on tasaista, kaada se vuokaan. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli!

Vitsi tästä tuli hyvää. Alkuperäisessä ohjeessa tuorejuustoa oli 300g, mutta en ilmeisesti osaa lukea ohjeita tarkasti, joten ostin vain 200g. Kakusta tuli silti todella hyvää! Jos olisin laittanut tuorejuustoa 300g, siitä olisi saattanut tulla omaan makuun ehkä liian imelää.

Paras ripsari: Loreal Paradise Extatic?

14.12.2017

Löysin itselleni uuden lemppari ripsivärin ja ajattelin tulla kertomaan siitä teillekin. Ootte ehkä jo kuullut tästä - Lorealin Paradise Extatic ripsarista. Itse ainakin olen lukenut jo useammankin postauksen, jossa tätä on kehuttu paljon. Tätä on verrattu Too Faced:n Better Than Sex ripsariin ja sanottu, että tämä Lorealin on ehkä jopa parempi!
Mulla oli ripsari loppumaisillaan ja suuntasin kaupassa kosmetiikkahyllyille ja ensin ajattelin, että ihan uteliaisuudesta kurkkaan paljonko tää paljon hehkutettu ripsari maksaa. Koska hintaa ei ollut kuin vähän alle 14€ (!) nappasin siitä innoissani uuden ripsarin testiin. No mitä sitten tykkäsin siitä?

Siis tää on oikeesti ihan älyttömän hyvä ripsari! Oon aika montaa erilaista ripsaria testannut ja tää kipusi kyllä ykkössijalle heittämällä. Luulin, että mun edellinen ripsari Max Factorin False Lash Epic on jo tosi hyvä, mut ei se ole mitään tähän Lorealiin verrattuna. En nyt avaudu noista Max Factorin puutteista, puhutaan sen sijaan tästä Lorealin ripsarista.
Vaikka mulla on itselläkin aika tummat ja pitkät ripset niin ton eron huomaa silti aika selkeästi. Yksi kerros riittää mulle ainakin tosi hyvin. Tää pitää myös taivutuksen tosi hyvin, pysyy koko päivän eikä varise! Tykkään tykkään!! Itku- tai vesisade-testiä en oo tällä vielä päässyt tekemään, mutta uskoisin, että tää selviää siitäkin hienosti.

En ole sitä Too Facedin Better Than Sex-ripsaria päässyt testaamaan, mutta olisi mielenkiintoista päästä itsekin testaamaan, onko tämä Lorealin oikeasti jopa parempi.

Joko te ootte kuullut tästä tai jopa hankkinut tän omaan meikkipussiin?

Joulukoristeita | Diy

12.12.2017

Joulukuu huristelee eteenpäin kovaa vauhtia. Halusinkin joulufiiliksissä tulla jakamaan teille pari joulukoriste-ideaa, jotka oon itse tehnyt. Nää ohjeet on aika helpot, joten tällainen poropeukalo kuin mäkin oon onnistuu näissä kyllä!


Höyhenkuusi
Kuusien tekoon tarvitset styroksisen kartion, höyheniä ja liimaa.
Liimaat höyhenet kartioon. Itse aloitin alaalta etenemään ylöspäin.
Tarvittaessa leikkasin höyheniä lyhyemmiksi.



Joulupallo
Tän "joulupallon" tekoon tarvitset lasipurkin (voit tehdä melkein minkä kokoisen vain),
minikuusen (valitse muovinen!), liimaa ja glitteriä / hilettä ja vettä. 
Ihan ensiksi mä liimasin ton kuusen tohon purkin kanteen.
Annoin sen kuivua melkein tunnin.
Sen jälkeen täytin purkin vedellä ja lisäsin hileet.
 Pistin purkin kannen kovasti kiinni kuusineen ja niimpä se onkin valmis. Lisäsin tohon vielä juuttinarua koristeeksi, kun olin sitä sattunut ostamaan.
Suosittelen tosiaan ostamaan muovisen kuusen. Toi mun kuusi oli jotain eri materiaalia ja siitä alkoi valitettavasti irtoamaan väriä tonne veteen. Mutta muuten tästä tuli kaunis! :)

Mitäs tykkäsitte tälläisestä postauksesta? :) Onko teillä tapana askarrella joulun alla?

Joulukuun Bette Box

10.12.2017

Joulukuun Bette Box tuli viime perjantaina & innolla rupesin heti availemaan sitä. Tälläkin kertaa jatkettiin perinteiseen tapaan ja Bette Boxista löytyi jotain mikä mulla on ollut loppu. Noh, mutta mennään kurkkaamaan mitä kaikkea sieltä tuli!
*Boxi on saatu


Lumene Tehokosteuttava seerumi - "Kosteuttaa ihoa ja häivyttää hienojen juonteiden sekä ryppyjen näkyvyyttä, jättäen ihon kimmoisaksi ja raikkaan heleäksi." Tää onkin ensimmäinen seerumi mitä oon testannut. Tuntuu iholla kivalta ja tässä on kivan raikas tuoksu. Jään innolla seurailemaan huomaanko pidemmällä käytöllä muutoksia ihossa.
Avene Puhdistusöljy & kosteusvoide - "Kosteuttava apu ihon päivittäiseen hygieniaan" "Täysin säilyntäaineeton kosteuttava ja ravitseva sekä ihon kutinaa rauhoittava tuote sopii päivittäiseen ihonhoitoon" Nää on tosi pienet purkit, joten voisi sanoa, että nämä on ihan "testeri"-kokoja. En ole vielä testannut näitä, mutta tulen varmasti testaamaan. Nämä koot on siksi harmilliset ettei pääse näkemään, tulisiko ihoon muutoksia näiden käytön myötä.
Real Techinques Meikkisieni - "Monikäyttöisen 3-in-1 meikkisienen ainutlaatuinen muoto ja koostumus tekevät meikistä virheettömän tasaisen." Kuten sanottua, tässäkin Boxissa tuli juttuja jotka multa oli lopussa. Näkisittepä vaan mun tän hetken meikkisienen... Erittäin tyytyväisenä otan uuden sienen käyttöön ja pääsen ekaa kertaa kokeilee vielä tämän muotoista.
MayBeauty kasvonaamio - "Peel-off-kasvonaamio syväpuhdistaa ihohuokosesi ja poistaa kuollutta ihosolukkoa sekä mustapäitä tehden ihosta puhtaamman ja raikkaamman." Tästä kasvonaamiosta olen kuullut paljon hyvää. Taidankin illalla pitää pienen hemmotteluhetken ja testata tätä.
Jordan hammaslankain - "Suomen suosituin hammaslankain on helppokäyttöinen ja sisältää fluoria" Taas jotain mitä mulla oli loppu! Mulla tuollainen hammaslankain onkin jo, mutta nuo päät on päässeet loppumaan. Nyt on niitäkin taas muutama kappale. :)
Sally Hansen Gel Kynsilakkaduo - "Kaksivaiheiseen geelilakkaukseen tarvitsee vain värilakan ja päällyslakan. Värilakkojen patentoitu koostumus reagoi päällyslakan koostumuksen kanssa, jolloin geelimanikyyri kovettuu luonnonvalossa ilman UV-/led-lamppua. Lopputuloksena on kauniit kiiltävät kynnet jopa 14 päivää." Voi vitsi, en malta odottaa, että pääsen testaamaan tätäkin! Taitaa tämäkin päästä mun illan hemmotteluhetkeen mukaan.

Joulukuun boxi oli taas mieleinen. Mä tykkään siitä, että täältä boxista tulee välillä myös näitä ns. "arkisempiakin" juttuja kuten tuo hammaslankain. Mukana tuli myös Police Legend-tuoksunäyte, joka oli omaan makuun ehkä hieman liian voimakas. Saattoi myös johtua siitä, että roiskutin sitä päälleni ja kärsin sitten päänsärystä, hupsista!

Mitä te tykkäsitte tän kuun boxista?

Parhaita juttuja Suomessa

6.12.2017

Meidän kotimaa täyttää tänään 100-vuotta. Aikamoinen historia onkin takana, joten nyt on aihetta juhlaan. Ajattelinkin sen kunniaksi listata muutaman asian, jotka on mulle ainakin tärkeitä ja joita mä arvostan tässä meidän rakkaassa kotimaassa.

Vuodenajat
En varmasti ole ainut, joka on haaveillut pidemmästä reissusta ulkomaille tai jopa kokonaan ulkomaille muutosta. Olen haaveillut Kalifornian auringosta sekä Australian upeasta luonnosta ja monipuolisuudesta. Kuitenkin loppujen lopuksi kun miettii, että jos aina olisi kesä, niin kävisi sekin ainakin mulle vähän tylsäksi. Olen kyllä kiitollinen näistä meidän ihanista vuodenajoista. Syksyn ihanasta & värikkäästä ruskasta, talven kauniista lumimaisemista, kevään ensimmäisistä lämpöisistä auringonsäteistä ja luonnon heräämisestä ja tottakai kesän lämmöstä ja kauniista kukkivasta luonnosta.

Palvelut
Kuinka helppoa meillä onkaan täällä Suomessa opiskella - ja vieläpä ilmaiseksi! Kouluruokailukin on ilmaista. Opiskelu on siis helppoa, moneen muuhun maahan verrattuna. Mäkin tulen aika vähävaraisesta perheestä, niin en tiedä olisinko saanut koulutusta jos ei sitä meille täällä melkein ilmaiseksi annettaisi!
Alle 18-vuotiaana terveydenhoidon saa ilmaiseksi ja miten helppoa meidän on täällä saada hoitoa.
(Tokitoki maksetaan verorahoilla näitä, mutta tajusitte varmaan mitä haen takaa!)
Sauna
Tuo ihanan rentouttava paikka. Jos en vaikka pariin viikkoon pääse käymään saunassa niin ai että sitä fiilistä kun sinne vihdoin pääsee! Ja miettikää kun ootte viettänyt päivää tuolla pakkasessa ja sitten pääsee löylyihin - ihan parasta! Olen monesti miettinyt, että jos muutan joskus ulkomaille kuinka tuleekaan ikävä kunnon suomalaista saunaa. Onneksi ulkomaillakin on mahdollisuus saunoa.

Puhdas vesi
Varsinkin ulkomailla käynnin jälkeen arvostaa kovasti sitä, että voi juoda vettä suoraan hanasta eikä sitä tarvitse erikseen keittää tai ostaa kaupasta. Myös aina vesikatkosten jälkeen, muistaa olla taas kiitollinen siitä vedestä, sen puhtaudesta ja helppoudesta.

Tokihan Suomessa ja suomalaisissakin on paljon niitä juttuja, jotka ei kuulu ihan niihin lemppareihin, mutta on silti myös paljon niitä asioita, jotka on meillä täällä todella hyvin. Muistetaan olla kiitollisia niistä!
Me vietetään tänään illallisen merkeissä iltapuvut päällä itsenäisyyspäivää & samalla meidän iskän synttäreitä. Kivaa itsenäisyyspäivää tyypit!

Joululahjavinkit | For her

5.12.2017

| Kosmetiikka - Ihonhoito, hiustenhoito, hajuvesi tai meikit. Näistä suurin osa naisista tykkää varmasti! 
| Sisustus - Jos häntä kiinnostaa sisustus ja yhtään tunnet hänen makuaan, jokin sisustukseen liittyvä lahja voi olla myös iloinen yllätys!
| Korut - Näissä valikoimaa riittää, joten jos hän tykkää käyttää koruja tai asusteista, näistä melko varmasti löydät häntä miellyttävän lahjan!
| Lahjakortti - Jos olet epävarma tai et usko tuntevasi hänen makuaan tarpeeksi hyvin - lahjakortti voi helpottaa joululahja-stressiä. Hommaa lahjakortti vaikka hänen lempikauppaansa!
| Tee se itse - Naiset arvostaa itse tehtyjä ja vähän henkilökohtaisempia lahjoja. Jos tykkäät näpertää tai haluat panostaa hänen lahjaansa hieman enemmän - tee jokin lahja, joka muistuttaa vaikka yhteisistä kokemuksistanne. Lahjan ei tarvitse ole maailman kaunein - ajatus on tärkein!

Joululahjavinkit | For him

1.12.2017

| Parranhoitosetti - Löytyykö häneltä viikset tai parta? Tykkääkö hän pitää ne huoliteltuna? Tässä hänelle lahja. Näitä parranhoitosettejä löytyy vaikka minkälaisia. Samantyylinen lahja voi olla myös perus lahjapaketit, joista löytyy esimerkiksi suihkusaippua ja deodorantti.
| Vaatteet - Vaatteita tuskin voi koskaan olla liikaa, joten pehmeät paketit on yleensä aina mieleisiä!
| Hanskat - Kulkeeko hän ilman hanskoja tai onko entiset vähän kulahtaneet? Kukapa meistä haluaisi kulkea viluissaan, joten uudet hanskat tai vaikka pipo voi olla mieleinen lahja.
| Parfyymi - Vanha tuttu tuoksu vai uusi tuoksu? Jos tunnet vähän hänen tuoksumieltymyksiään ja uskallat ostaa uuden tuoksun - osta ihmeessä. Siitä voi tulla vaikka hänen uusi lempparinsa.
| Rannekello - Kellot toimii aina ja onhan ne hyödyllisiäkin, aina aika saatavilla!
+ | Pelit - Pelaako hän pelejä? Uusi peli voi olla myös mieleinen lahja!
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan