Muutoksia luvassa

25.12.2016

Mulle tuli pari kuukautta sitten jo ensimmäisen kerran fiilis, että tää blogi ei ole vieläkään tarpeeksi mun näköinen. Nimi ei ole mua, vaikka onkin paljon mun tyylinen. Haluan siis muuttaa blogia vielä enemmän itseni näköiseksi. Haluan siis muokata ulkoasua & nimeä. Muutan myös osoitteen helpommaksi. Olkaa siis valmiina! Avaan uudistuneen blogin 1. tammikuuta! Ennen sitä pistän blogin päiväksi pariksi piiloon, ulkoasu muutosten ajaksi. Osoitteen vaihtumisen myötä, seuraamiset eivät välttämättä pysy tallessa eli kannattaa olla hereillä ettei tarvitse myöhemmin ihmetellä, kun multa ei tuu postauksia! Uusi vuosi, uudet tuulet edessä!

Christmas Tag

16.12.2016

 Miltä perinteinen joulupaitasi näyttää?
- Mä en itseasiassa omista yhtään joulupaitaa! Mun on ollut tarkotus hommata sellainen, mutta en ole saanut tähänkään päivään mennessä aikaiseksi, hupsis!

 Ihanin joulumuistosi lapsuudesta?
- Mummolassa viettämämme joulut.Nykyään isovanhemmat viettää joulua pilven reunalla.

 Oletko koskaan tehnyt piparkakkutaloa?
- Olen, kerran ja senkin valmiista paloista. Jos rupeisin itse piparkakku-arkkitehdiksi, voin kertoa että lopputulos ei välttämättä edes muistuttaisi taloa, haha!

 Suosikkipuuhasi joululomalla?
- Joulun laittaminen, joululeffojen katselu, pipareiden leipominen & koristelu ym!

 On jouluaatto, mitä lasissasi on?
- Mehua tai glögiä.

 Jos voisit ostaa ainoastaan yhden lahjan tänä vuonna, kuka sen saisi?
- Hmm.. En kyllä osaa valita.

 Mitkä värit tekevät joulusi?
- Punainen, kultainen, hopea ja valkoinen.

 Mistä jouluperinteistä et pidä tai mitkä skippaat vuosittain?
- Joulukirkko. Haluaisin kyllä joskus käydä, mutta ei sitä vaan koskaan tule lähdettyä.

 Oletko viettänyt joulua muualla kuin kotimaassasi?
- En ole. Haluaisin kyllä kovasti viettää joskus joulun Yhdysvalloissa.

 Valkoiset vai värikkäät jouluvalot?
- Valkoiset!

 Mikä on jouluherkkujen suosikkisi?
- Kinkku, nam!

 Kummasta pidät enemmän, jouluaatosta vai joulupäivästä?
- Molemmissa päivissä on sellainen ihana tunnelma, mutta ehkä kuitenkin jouluaatto. Siihen kuuluu kaikki kiva touhuaminen läheisten kanssa. Mm. joulupukin kuumalinja on katsottava joka aatto!

 Kuva- vai suklaajoulukalenteri?
- Suklaa. Hehe. Nyt kyllä ehkä jo vähän harmittaa kun en ostanut kuvakalenteria.

 Kuulutko pikkujoulukansaan?
- Tietysti! Viime lauantaina vieteltiin kaveriporukan kanssa pikkujouluja ja oli mukavaa! :)

Hei apua! Joulu on jo ensiviikolla, hui!

Joulukuun Bettebox

12.12.2016

Jotkut varmaan siellä miettii, että mikä ihmeen Bettebox? Livbox siis uudistui ja vaihto nimensä Betteboxiksi. Joulukuun paketti tuli vielä Livboxin nimellä, koska uudistus tuli vasta marraskuun lopussa! Mutta eiköhän kurkata mitä paketista tällä kertaa paljastui!
Bettebox
1. JORDAN CLINIC Total Protection hammastahna - "Tehokas ja hellävarainen monitehohammastahna, joka hoitaa homman kotiin. Siinä on kaikki mitä hammastahnalta toivot ilman sulfaatteja ja parabeeneja. Saat raikkaa hengityksen, vahvemmat ja valkoisemmat hampaat sekä terveet ikenet." Tästä nyt ei ole sen kummemmin sanomista kuin että perus hyvä hammastahna! En ole vielä kauaa kerennyt käyttää tätä.

2. LUMENE Invisible Illumination Nordic Light Valopisarat - "Höyhenenkeyt nestemäinen korostusväri saa ihon näyttämään hehkuvalta ja viimeistellyltä." Tää on kyllä tosiaan kevyt ja todella riittoisa ja tykkään lopputuloksesta tosi paljon!

3. NIVEA Caring Shower Silk Mousse - "Runsas ja täyteläinen mousse pesee ihosi puhtaaksi suihkusaippuan tavoin ja jätttää sen ylellisen pehmeäksi." Tää oli ihan super kivan tuntuinen iholla, tykkään tosi paljon! Tässä on vaan hieman voimakas tuoksu.

4. LUMENE Hydration Recovery Gel Mask - "Tehokosteuttava geelinaamio" Tätä en oo vielä päässy kokeilee, mutta en malta odottaa!

5. RFSU Intim Daily Wash - "Mieto ja hoitava Daily Wash on maitohappoa sisältävä intiimipesuneste, jota voi käyttää päivittäin luonnollisen pH-tasapainon ja raikkaan olon säilyttämiseksi." RFSU:n tuotteet on kyllä aina hyviä, tämä myös.

6. MANNA KADAR Bronzer & Higlight Duo - "Tällä samettisen koostumuksen omaavalla 3-in-1 tuotteella luot itsellesi säteilevän päivettyneen hehkun. Universaalia sävyä voi käyttää bronzerina, highlighterina tai jopa luomivärinä" Tässä on kyllä kiva koostumus ja tykkään noista sävyistä kyllä tosi paljon!

Kehyksiä eurolla

10.12.2016

* Tehty yhteistyössä Instrumentariumin kanssa

Instrumentariumilla on käynnissä kampanja, johon kuuluu iso valikoima kehyksiä vain eurolla. Kannattaa käydä tsekkailemassa! Kävin itsekkin tutustumassa valikoimaan. Löysinkin yhdet aika kivat, joita testailinkin! Nuo taisi olla itseasiassa Guessin kehykset. Aika paljon nykyään on tarjolla muovisia ja pyöreähköjä kehyksiä, jotka ei kyllä valitettavasti sovi yhtään mun kasvoille. Tykkään enempi sirommista, metallisista, neliskanttisimmista ja musta on se väri mistä laseissa tykkään!
Samalla reissulla kävin tsekkailemassa, jos itsellekin löytyisi uudet lasit. Kauheasti ei kyllä mun kasvoille sopivia löytynyt, yhdet ihan kivat Fendin kehykset kuitenkin löytyi ja pistinkin ne varaukseen, pitää vielä mietiskellä oliko ne tarpeeksi kivat!

Minkä tyylisistä laseista te tykkäätte?

Dear Santa...

4.12.2016

Nyt olis mun mielestä hyvä aika tehdä tämän vuoden joululahjatoiveita joulupukille.

Joululahjatoiveita

1. Rakastan sitä, jos joululahjasta paljastuu uusi yöpuku. On ihanaa laittaa se aattoiltana päälle ja viettää siinä iltaa ja nukkua yö.
2. Olisi ihanaa, jos paketista paljastuisi uudet söpöt tossut tai pörrösukat lämmittämään varpaita.
3. Talven lämpöiset asusteet olisi myös enemmän kuin tervetulleita.
4. Uutta kosmetiikkaa on aina myös ihana saada.

Millaisia toiveita teidän listalta tänä vuonna löytyy?

It's beginning to look a lot like christmas...

2.12.2016

Mulla on vihdoin joulukuusi paikallaan & koristeltuna! Meinasi olla vähän ongelmia huonekalujen järjestyksen suhteen, kun meinasi neliöt loppua kesken. Löysin kuitenkin ratkaisun, vaikka järjestys nyt joulun ajan onkin vähän hassu. Mutta pääasia, että kuusi pääsi paikalleen.
Oon jo pitkään haaveillut valkoisesta joulukuusesta ja vihdoin kävin kaupasta sellaisen kotouttamassa! Siitä tuli kyllä tosi kiva ja sopii tänne kun nenä päähän! Mun edellisen blogin lukijat varmaan muistaakin, että mulla oli vihreä joulukuusi viime vuonna. Sekin on ihana, enkä halunnut että se pölyttyy varastossa, joten laitoin sen sitten parvekkeelle. Nyt mulla onkin sitten kaksi joulukuusta, haha! Joko muilla on kuusi koristeltuna?

How is it going?

30.11.2016

Pahoittelut tästä hiljentyneestä postaustahdista. Mulla terveys on alkanut vähän reistailemaan, joten täällä päivät menee tällä hetkellä aika paljon huilailessa. Tutkimukset on käynnissä ja lääkärilläkin on epäilyksensä. Ensi viikolla menen käymään verikokeissa ja sydänfilmissä ja vuoden vaihteen jälkeen tehdään sitten lisää testejä. Tälläkin hetkellä kun tätä tekstiä kirjoittelen niin tuntuu, että taju saattaisi lähteä.. Joten älkää hermostuko siellä ruudun toisella puolella, jos olen hieman hiljaisempi täällä blogin puolella. Yritän kyllä suunnitella ja toteuttaa postauksia aina kun vointi antaa myöden.
Yritän kuitenkin joulukuun kunniaksi jaksaa postailla hieman enemmän. Olisin halunnut tehdä joulukalenterin tänne blogin puolelle, mutta hyvinvointi ei ole tällä hetkellä sellaisella tolalla, että olisin jaksanut tehdä tai edes suunnitella sitä, pahoittelut. Toivotaan kuitenkin, että tutkimuksista olisi hyötyä ja saisin pian tulokset ja päästäisiin aloittamaan mahdollista hoitoa. Elkääkä huolestuko, mitään erittäin vakavaa tuskin on kyseessä! Mutta ihanaa joulukuun alkua kaikille!

Kehystrendejä




*Yhteistyössä Instrumentarium

Tän syksyn Indiedaysin Inspiration Daystä on vierähtänyt jo hetki, mutta palaillaan sinne vielä hetkeksi! Paikalta löytyi siis Instrumentariumin piste, jossa pääsi tutustumaan & kokeilemaan uusia kehyksiä sekä halutessaan kuvattavaksi mieleisten kehysten kanssa. Instrumentariumilla oli siis tällainen TrendWalk-kampanja menossa.
TrendWalk on Instrumentariumin tyylisivusto, jossa jaetaan inspiraatiota, esitellään kiinnostavimpia tyylejä & availlaan trendejä. Sivustolla uusia trendi-ilmiöitä & persoonallisia tyylejä lähestytään ennakkoluulottomasti ja positiivisella asenteella kiinnostavien henkilöiden kautta. Inspiraatioita saadaan mm. Lontoon, Pariisin & Milanon kaduilta. Käykää ihmeessä kurkkimassa TrendWalkin sivuja (TrendWalk.fi), jos vaikka löytyisi uutta inspistä ehkäpä tuleviin laseihin?

Pisteellä huomasin, että Pariisin kehykset miellytti eniten mun silmää ja sieltä nuo kuvan kehyksetkin sitten löytyivät! Huomasin tosiaan kehyksiä kokeillessani, että siellä oli aika paljon pyöreän mallisia kehyksiä, jotka ei niin hyvin sopinut mun kasvoille. Löysin kuitenkin vähän kulmikkaammat, jotka ei ehkä ollut mun lemppariväriset, mutta muoto miellytti ainakin mun silmää! 

Valokuva: Sanni Riihimäki

Mun silmälasit alkaa olla jo aika naarmuuntuneet (ups!) sekä oon ollut myös havaitsevinani pienehköä näön heikkenemistä (taas!), joten olisi korkea aika varmaan jo hankkia uudet lasit. Jos sullakin on uudet kakkulat haaveissa niin kannattaa käydä myös kurkkimassa tän syksyn 2016 kehystrendejä täältä! Mun lempparit noista naisten kehyksistä on ehdottomasti Enzzon nämä ja Enzzon nämä! Mä aion kyllä perehtyä noihin kehyksiin vielä enemmän & saatan ehkä jouluksi kotouttaa jotkut uudet lasit tuolta, joululahjaksi itselleni!

Noiden mun testaamien Fleyen kehysten rinnalle sopisi kyllä joku ehkä vähän hillitympi asu. Ehkä harmaata & pehmeitä materiaalia ja vaikkapa saman väriset kynnet. Kevääksi nuo kehykset olisi tosi kivat! Mitä mieltä te olette noista kehyksistä?

Gift guide

21.11.2016

Mulla on ainakin kova joululahjojen suunnittelu jo päällä, joten ajattelin, että ehkä olisi hyvä aika jo jakaa vähän lahjavinkkejä! Nää vinkit on sellaisia juttuja, joita mä ainakin pidän mielessä kun mietin & ostan joululahjoja. Kaikki ideat ei tietenkään sovi kaikille, mutta toivottavasti teistä edes joku saisi pientä ideaa joululahja-hankintoihin!

Espirit

To him: Mä uskon kovasti, että miehet arvostaa eniten käytännöllisiä lahjoja. Vyöt & sukat tulee aina tarpeeseen eikä lämmin puserokaan varmasti ole sen epämieluisempi lahja!
To her: Naiset tykkää varmasti pehmeistä lahjoista, mutta esimerkiksi asusteet tai sisustusjututkin voivat olla mieleisiä. Itse rakastan vähän molempia sekä kovia että pehmeitä paketteja. Rakastan myös jos paketista paljastuu pyjama. Mikä sen ihanampaa kuin viettää jouluyö uudessa lämpimässä pyjamassa?
To the mini: Lapsille lahjojen ostaminen voi olla välillä erittäin hankalaa, mutta on se ihan kivaakin. Myös hyvin palkitsevaa, kun näät sen muksun ilmeen kun se avaa sun antaman lahjan. Lapset tarvii aina vaatteita, ne kasvaa koko ajan, joten vaatteet jää koko ajan pieneksi. Uusi lämmin pipo tai uusi paita varmasti on mieluisia, varsinkin jos paidasta löytyy esimerkiksi lempileffan hahmoja, esim. Frozenin, haha!

Nää kaikki ihanuudet bongasin Espiritin sivuilta. Käykää ihmeessä kurkkimassa, jos sieltä löytyisi lisää joululahjaideoita: http://www.esprit.fi/. Mä ihastuin ihan täysin tuohon lasten neuleseen, se on niiin söpö!Nuo tossut olis kyllä kans super kivat varpaiden lämmittimet talvipakkasille ja kylmille lattioille! Mikä näistä kollaasin jutuista nousi teidän lemppariks?

Pst. Jos kollaasit kiinnostaa niin käykää ihmeessä kurkkaamassa mun edellinen kollaasi mun sisustusinspiraatiosta täältä!
Oonko ainut joka on malttamaton mm. kaikkien joulukoristeiden suhteen vai löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muitakin jouluhössöttäjiä? En millään malttais oottaa, että pääsen hakemaan joulukuusen & että pääsen koristelemaan sen. Yritän kuitenkin malttaa vielä edes muutaman päivän!

Kivaa maanantaita tyypit!

Ebay Haul

15.11.2016

En tiedä kuinka moni teistä tietää, mut oon ihan hulluna Ebay-shoppailuun! Mikä sen parempaa kun löydät alle eurolla tai ihan parilla hassulla eurolla jotain kivoja juttuja? Yleensä myös toimitus on ilmainen, joka on aika bueno. Noh.. Nyt oon taas viime aikoina tilaillut aika paljon kaikkea tuolta ihanasta Ebayn ihmemaasta ja kuvasinkin teille videon, jossa esittelen viime aikojen ostoksia. Enjoy!



Haluaisitteko nähdä tällaisia lisää? Jos haluatte, niin haluatteko että kokeilen toteuttaa seuraavan perinteisesti kuvilla vai videolla? :)

Syksyn lemppareita

9.11.2016

Nyt kun lumi on leijaillut maahan ja talvi on virallisesti saapunut, haluaisin vielä palata vähän syksyn tunnelmiin ja listata muutamat mun lemppariasiat syksyssä!

Lämmin kaakao. Multa löytyy tuollainen Dolce Guston kapselikeitin ja varsinkin näin syksyllä & talvella se on kovassa käytössä ja teen sillä lämpimiä kaakaoita.
Kynttilät. No words needed.
Sarjat viltin alla. Hyvin usein illalla tulee laitettua kynttilät palamaan, käperryttyä viltin alle lämpöiseen ja avattua Netflix, ihanan rentouttavaa.
Ensilumi.
lemppareita
Sauna. En tiedä mitään ihanampaa kuin päästä saunaan sen jälkeen kun on palellut ulkona.
Halloween. Joka syksy innostun Halloweenistä tosi paljon, haluaisin ostaa kaupasta Halloween koristeita ja järjestää isot kemut, haha!
Lämpöiset sukat. Mulla on kotona aika viileät lattiat joten lämpöisiä sukkia on pakko pitää, ettei varpaat palellu.
Takkatuli. Parasta! Pääsen nauttimaan aidosta takkatulesta vain iskän luona, mutta kotona pistän välillä myös youtubesta takkatuli pätkän töllöön päälle ja kuuntelen sitä rätinää.

Ihanaa keskiviikkoa tyypit!♥

Bloggers Inspiration Day '16

7.11.2016

Lauantaina oli taas Indiedaysin järjestämä Bloggers Inspiration Day Helsingin Konepaja Brunolla. Rakennus oli ihana tiilinen  ilmeisesti vanha tehdas. Taas kerran siellä oli vaikka mitä ohjelmaa ja pisteitä. Päälavalla kerrottiin kirjoittamisesta, siitä kun somettamisesta tulee työ, somevaikuttajien mielipiteistä jne! Pisteitäkin oli niin monta ettei ehditty kaikissa edes käymään. Oli Instrumentariumia, Bossia, Anna De Codorniuta, Gladea ja vaikka mitä, huh!
Oli kyllä taas todella mukava ja onnistunut päivä, 3,5h viihdyttiin paikan päällä ja sit masu alkoi murista siihen malliin, että piti lähteä etsimään syömistä keskustan suuntaan.
Kiitos Indiedays kutsusta taas kerran!
”Indiedays”
”Indiedays”/
”Indiedays” /
”Indiedays” /
”Indiedays” /
Käy ihmeessä kurkkaamassa mun postaus edellisestäkin Inspiration Daystä!

Kynsilakkarakkautta

4.11.2016

En oikein osaa käyttää koruja, enkä paljoa huulipuniakaan, mutta kynsiä tykkään lakata & mulla useimmiten onkin lakatut kynnet. Ajattelinkin tulla esittelemään mun lempparisävyt mun kynsilakka-varastosta. Ihan jopa munkin yllätykseks kaikki lempparit löytyy Mavalalta. Hinta-laatusuhde on kohdallaan ja nää sävyt on niin ihania! Multa löytyy sävyjä niin syksylle, joulunajalle, keväälle & kesälle.
”kynsilakka”
Sävyt on ylhäältä alas päin Begonia, Hortensia, Bali, La paz, MyLove, Cuzco, London & MyAngel.

Keväisin tykkään käyttää noita haaleamman vaaleanpunaisia, kesäisin pinkkejä, punaiset kuuluu ehdottomasti jouluun & luumut ja lilat syksyyn.

Mitä te tykkäätte näistä sävyistä? Mä oon kyllä niin tykästynyt näihin Mavalan kynsilakkoihin, että tiedän niitä tulevan vielä paljon lisää mun kynsilakkavarastoon!

Kummitusjuttuja

31.10.2016

Näin Halloweenin kunniaks halusin kertoa teille vähän kotikodin kummitteluista, joita on tapahtunut siellä jo paljon ennen munkin syntymää! Meidän perhe on kokenut niitä jo vuodesta -87.  Kuvasinkin teille siis videon missä kerron omituisista asioista, joita meillä kotona on tapahtunut, joille ei ole keksitty mitään loogista selitystä. Enjoy!



Mitäs piditte? Ootteko itse kokenut yliluonnollisia asioita?

Kahvittelua & kuvailua

23.10.2016

Kiire alkaa taas helpottaa ja pääsen kirjoittelemaan teille. Maanantaina oli viimeinen autokoulun vaihe, tiiistaina käytiin kavereiden kanssa pyörimässä kirppareilla, löysinkin itselleni uuden lämpöisen talvitakin, ai että! Torstaina käytiin Turussa moikkaamassa veljeä. On ollut aikamoinen hulina viikko! Lauantain käytiin Mariannen kanssa kahvilla ja kuvailemassa. Oli muuten aivan törkeen kylmä, hyi! Pitäis kyllä hommata uudet hanskat, joilla pystyisi sitten helposti myös kuvailemaan. Helpottais kylmällä säällä kuvailua huomattavasti. Nyt lähden valmistamaan autoa ensilumen tuloa varten!
Mekko 2nd hand | Takki Anttila | Huivi GinaTricot | Sukkahousut H&M | Kengät Skopunkten
Kuvat: Marianne

Busy busy

17.10.2016

Aina kun pääsen hyvään postausdraiviin ja tahtiin multa joko loppuu kaikki inspiraatio tai sit mulla on niin paljon kaikenlaista tohinaa ettei vaan kerkee postailla. Tällä viikolla on tiedossa jälkimmäistä. Yritän kuitenkin jossain vaiheessa saada napsittua myös kuvia ja kerettyä postailemaan teillekin. Tiedossa olisi vähän kirppareilla pyörimistä, kahvittelua, uimista, yhdet kuvaustreffit ja toivottavasti myös pieni visiitti Turkuun.
Mulla oli tänään myös autokoulun syventävä vaihe ja autokoulukin on nyt vihdoin taputeltu. Jäi kyllä hyvä fiilis, oli tosi mukava päivä! Nyt oon vaan ihan super väsynyt, joten taidan pikku hiljaa kömpiä sänkyyn lukemaan kirjaa ja kohta puoliin sitten unille. Hyvää yötä & super kivaa alkanutta viikkoa!

Neule Bershka | Paita H&M | Farkut Monki | Kengät Skopunkten | Huivi Ginatricot

Herkkukaakao

14.10.2016

Tein itselleni yksi ilta tällaisen herkkukaakaon. Tästä tuli yllättävän hyvää, namsk!

Herkkukaakao

n. rkl suklaata
2 rkl kaakaojauhetta
3 dl täysmaitoa
1 rkl sokeria
1 vaniljatanko halkaistuna
1 dl kuohukermaa
minivaahtokarkkeja
suklaahippuja

Lisää kattilaan suklaa, kaakaojauhe, vaniljatanko, sokeri & maito.
Kiehauta kaikki, mutta varo ettei pala pohjaan.
Vaahdota kuohukerma. Kun kaakao on kiehahtanut, ota vaniljatanko pois.
Kaada kaakao mukiin, lisää pinnalle kermavaahto
& koristele vaahtokarkeilla ja suklaahipuilla.
Nauti!

Tällä ohjeella kaakaosta tulee aika imelää. Jos ei tykkää kauhean imelästä, kannattaa jättää esimerkiksi suklaa pois & laittaa vähemmän sokeria!

Kun kauppareissuista tulee masentavia

12.10.2016

Mun maha ei tosiaan kestä enää viljatuotteita, joten olen nyt ollut hetken gluteenittomalla ruokavaliolla. Oon vaan aina ollut laiska ja huono laittamaan ruokaa, joten ruokavalioon on kuulunut aika paljolti leipää, valmisruokia, lihapiirakoita, riisipiirakoita jnejne. Nyt kun en voi syödä gluteenia niin mua masentaa, koska en osaa syödä oikein mitään! Kun yritän miettiä mitä ruokaa tekisi mieli tehdä, aina mieleen tulee vain ruokia joita en voi syödä.
resepti
Varsinkin kaupassa käynnit masentaa. Valikoima gluteenittomia tuotteita on todella pieni ja hintava!! Pussillinen gluteenittomia sämpylöitä maksoi Prismassa 3€ ja pussissa oli kaksi pientä sämpylää.. Joten ajattelin, että pääsisin halvemmalla kun alkaisin itse leipomaan leipää - pakkaseenkin. Siksipä pyydän teiltä apua. Jos teillä on jotain hyviä gluteenittoman leivän reseptejä niin otan niitä enemmän kuin mielellään vastaan! Ja vaikka ihan gluteenittomia ruokareseptejäkin, koska oon kyllä ihan hukassa.

Olen...

11.10.2016

Ajattelin tehdä "en ole koskaan"-postauksesta vähän uudenlaisen version & listata asioita, joita välttämättä jokainen ei ole kokenut, jotka minä olen kokenut tai tehnyt. Here we go!

... ollut oikeudessa (todistajana).
... ollut ainakin 13. hautajaisissa.
... pudonnut avantoon.
... saanut unihalvauksen.

... ollut nukutuksessa.
... ollut kahdessa pienessä kolarissa.
... nähnyt karhun luonnossa.
... saanut nokkosrokon allergisena reaktiona, yskänlääkkeen ja
    nenäsumutteen yhteisvaikutuksesta, what?


Millaisia juttuja te olette kokeneet tai tehneet?

Fall decor

10.10.2016

Halusin lisätä vähän syksyä omaan sisustukseen. Näillä pienillä jutuilla sain tuotua tänne sisällekin vähän väriä & syksyn fiilistä. Jos olisin aiemmin jo hoksannut, olisin halunnut tilata lisää syksyisiä koristeita Ebaystä, mutta en enää ehtinyt kun sieltä toimitus kestää aina niin kauan. Ehkä sitten ensi syksynä!


Tykkäättekö te sisustaa vuodenaikojen mukaan? Millä te ootte lisännyt syksyä omaan kotiin?🍁

The never ending decorating

9.10.2016

Mun oli tarkotus jo kauan sitten tehdä teille asunnon esittely, mutta en vain vieläkään ole sisustukseen lähellekkään tyytyväinen. Koko ajan tulee uusia ideoita mitä haluan tehdä, hankkia tai muuttaa. Uusi sohvapöytä ja olohuoneen mattokin on edelleen etsinnässä. Mistään ei meinaa löytyä mieleisiä. Teen kyllä postauksen heti, kun olen edes melkein tyytyväinen. Parvekeremonttikin valmistui vihdoin, joten lisää neliöitä sisustettavaksi, oivoi! Kokosin tähän kuitenkin pienen kollaasin kivoista sisustustyyleistä inspiroimaan mua & toivottavasti myös teitä!
Sisustus
1. kuva täältä | 2. kuva täältä | 3. kuva täältä | 4. kuva täältä

Gluteeniton ruokavalio?

3.10.2016

Mun ruokavalioon kuuluu tosi paljon leipää, pastaa, makaronia ym, mutta viime aikoina mun masu on oireillut, joten ajattelin kokeilla muuttaa vähän ruokavaliota, jos sitä kautta löytyisi edes vähän helpotusta. Siksipä tämän viikon syönkin vain gluteenittomia & viljattomia tuotteita, paljon kasviksia ja hedelmiä. Jos teillä on jotain kivoja vinkkejä tai ihania maukkaita gluteenittomia reseptejä niin niitä saa laittaa nyt tulemaan! Ja erityisesti, jos teillä on hyviä vinkkejä millä voisin korvata sen leivän. Otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan, koska oon ihan hukassa että mitä mä oikein sitten syön kun jätän leivän nyt hetkeksi kokonaan.
Onko siellä muita, joiden masu on ärsyyntynyt liiallisesta leivän/pastan syönnistä?

Teetasting

27.9.2016

Pääsin eilen mukaan elämäni ensimmäiseen teetasting-iltaan, muiden Jyväskylän bloggaajien kanssa. Ilmottauduin mukaan heti, kun kutsu tuli, vaikka en kovin suuri teen ystävä olekaan. Kuitenkin musta on aina kivaa osallistua kaikenlaisiin tapahtumiin ja menin sinne myös siinä toivossa, että oppisin tykkäämään teestä. Tasting järjestettiin Lutakon Teeleidissä, suloisessa vanhassa rakennusessa, joka huokui historiaa.
Illan aikana opin tosi paljon teestä. En ollut koskaan ajatellut teen valmistusta tai hauduttamista sen tarkemmin. Mä jopa ihastuin vihreän teen makuun, vaikka en olisi koskaan voinut uskoa, että tykkäisin ainakaan maustamattomasta teestä. Ihme on kuitenkin tapahtunut, eikä sitä tiedä minkälainen teehöperö musta vielä tulee, haha! Kiitos kaikille mukavasta illasta!
Pst. 

Kiitos teille kaikille kun olette siellä & jaksatte kommentoida mun höpinöitä.
Mulla nousee joka kerta suupielet hymyyn & päivä paranee, kun huomaan, että teiltä on tullut kommentteja. Kiitos, ootte parhaita!

All black everything

26.9.2016

Tässä vielä asua Tukholman reissulta. Kuten hyvin usein, mulla oli taas kerran pienehkö asukriisi. Päädyin lopulta rentoon & yksinkertaiseen asuun ja turvauduin mustaan. Tuo jakku on aika tuore löytö kirpparilta. Oon tosi pitkään etsinyt itselleni jakkua, mutta ikinä ei ole löytynyt sopivan kokoista, tyylistä tai budjettiin sopivaa. Tämä oli täydellinen.
Housut BikBok | Paita Kirppari | Jakku Kirppari | Kello Ebay

Voisin esitellä vielä reissun ostokset. Yllättävän vähän tuli  shoppailtua ja nämäkin pienet ostokset on itseasiassa laivalta. Löysin nämä kaksi ihanan syksyistä kynsilakkaa Tax Freestä ja koska näitä ei ollut hinnalla pilattu, olihan ne pakko ostaa. Eikö ole ihanan sävyiset!
Nämä kaksi kynttiläkippoa löysin -70% alennuksesta, joten en kahta kertaa miettinyt ostanko. Olen ihan hurahtanut kultaisiin yksityiskohtiin sisustuksessa.
Mitä te tykkäätte asusta ja ostoksista? :) Ihanaa alkanutta viikkoa!

Stockholm

25.9.2016

Viime keskiviikko aamuna hypättiin kavereiden kanssa bussiin ja otettiin suunnaksi päivä Tukholmassa - risteily. Suunnitelmissa oli ainakin käydä vanhassa kaupungissa, koska en ollut koskaan siellä (ainakaan muistaakseni) käynyt vaikka Tukholmassa on muuten tullutkin käytyä. Helsinkiin kun päästiin, meillä oli muutama tunti aikaa ennen laivan lähtöä, joten käytiin syömässä. Sen jälkeen hypättiinkin ratikkaan ja lähdettiin satamaa kohti. Laivalla ilta meni oikeastaan Tax Freessä ja muissa kaupoissa pyöriessä sekä laivaan tutustuessa. Käytiinkin ajoissa nukkumaan, koska aamulla oli aikanen herätys aamupalalle.
Tukholmaan kun päästiin, otettiin laivabussi ja suunnattiin sillä lähemmäs keskustaa. Bussin pysäkki keskustan päässä oli vaihtunut viime kerrasta kun olin käynyt, joten jouduttiin turvautumaan karttaan. Vanhalta pysäkiltä olisin osannut kävellä suoraan vanhaan kaupunkiin. Ei kyllä oikeastaan haitannut, että jouduttiin vähän suunnistamaan. Matkalla löydettiin vahingossa todella kaunis ilmeisesti kaupungintalo, josta en saanut onnistuneita kuvia, harmi!
Vanhaan kaupunkiin oli loppujen lopuksi helppo löytää. Niin paljon ihania värikkäitä vanhanaikaisia rakennuksia, love it! Kierreltiin myös söpöjä putiikkeja. Käytiin myös parissa karkkikaupassa ja näin jälkeen päin ihmettelen ja harmittelen, että miksi ihmeessä en ostanut sieltä niitä suloisia karkkeja? Höh.
Reissu suju oikein mukavasti, pieni irtiotto arjesta. Viimeisenä päivänä olin vaan tosi väsynyt, eikä 3,5h bussimatka olisi innostanut yhtään ja odotin vain että pääsee omaan sänkyyn huilaamaan. Kyllä oli ihana päästä kotiin & ilta menikin huilaillessa Netflixin parissa. Seuraavalla kerralla suunnaksi toivottavasti Viro!
CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan